Taikapolku

Taikapolku Taikapolku vie luontoon eteläisellä Pohjanmaalla ympäri vuoden. Vuodenaikojen vaihtumisesta ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista nautitaan mm.

Lauhanvuoren sekä Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoissa sekä monissa muissa hienoissa kohteissa.

Lauhanvuoren kesä. Lämpimät päivät ja vaihtelevat sateet ovat elävöittäneet Lauhanvuoren kesää. Elokuussa kansallispuist...
09/08/2024

Lauhanvuoren kesä. Lämpimät päivät ja vaihtelevat sateet ovat elävöittäneet Lauhanvuoren kesää. Elokuussa kansallispuiston kankailta löytyy runsaasti erilaisia marjoja ja sieniä, joista voi rakentaa monenlaisia makuelämyksiä. Katse kääntyy syksyn rientoihin, kun moni palaa kouluun tai töihin hyvin nautitun loman jälkeen. Samalla on hyvä miettiä syksyn harrastuksia. Kansallispuistojen ja geoparkin poluilta löytyy paljon kuljettavaa ja tutkittavaa. Maisemiin voi tutustua myös isommalla porukalla jopa esteettömästi tai bussilla huippupaikkoja kiertäen. Poluilla voidaan liikkua joko kiireettömästi nautiskellen tai aktiivisemmin liikkuen. Samalla voi harjoitella luonnossa liikkumisen taitoja tai tehdä vaikka useamman retken kierroksen uusiin maisemiin.

Kylmästä lämpimään. Kylmä talvi johti hitaasti edenneeseen kevääseen. Kylmä kevät viivytti monien aikaisten lintujen pes...
09/06/2024

Kylmästä lämpimään. Kylmä talvi johti hitaasti edenneeseen kevääseen. Kylmä kevät viivytti monien aikaisten lintujen pesintöjä, joten kesäkuun alussa esimerkiksi monilla pöllöillä on poikaset vielä pesässä. Toukokuun lopulla saapunut lämpö käänsi kevään nopeasti kesäksi ja monen kasvin kukinta-aika jäi lyhyeksi. Toisaalta lämpö toi maisemiin runsaasti eteläisiä laululintuja. Esimerkiksi rantojen yölaulajat ovat tarjonneet mukavasti kuunneltavaa. Alkukesän retket ovat täynnä mahdollisuuksia.

Kevättalven rientoja. Talvi tarjoaa vaihtelevia kelejä kevään lähestyessä. Suojasäät soseuttavat lumet upottavaksi puuro...
06/03/2024

Kevättalven rientoja. Talvi tarjoaa vaihtelevia kelejä kevään lähestyessä. Suojasäät soseuttavat lumet upottavaksi puuroksi, m***a reilu pakkanen kovettaa kantavat hanget. Kovalla alustalla maisemat vaihtuvat nopeasti, kun alla ovat luistavat sukset. Hangilla voi liikkua lähes jälkiä jättämättä. Pehmeällä kelillä matka taittuu hitaasti, joten retki kannattaa suunnata vaihteleviin maisemiin, joissa tutkittavaa riittää vähemmälläkin vauhdilla. Reilun talven jälkeen keväisillä retkillä voi löytää puolen metrin syvyyteen upottavia kinoksia. Aamuissa on eroja.

Parasta talvea. Talvikelit sen kun paranevat helmikuussa. Päivät pitenevät nopeasti ja aamun kirpeät pakkaset loiventuva...
12/02/2024

Parasta talvea. Talvikelit sen kun paranevat helmikuussa. Päivät pitenevät nopeasti ja aamun kirpeät pakkaset loiventuvat auringossa mukavasti. Pakkastalvea muutaman kerran pätkineet suojasäät ovat luoneet hyvät pohjat lumilla liikkumiseen. Hyvin hoidettujen latujen lisäksi talvisista maisemista voi lähteä nauttimaan myös latujen ulkopuolelle vaikka lumikengillä. Tutustumisen arvoisia paikkoja voi löytyä yllättävän läheltä. Lumilla voi päästä paikkoihin, jotka ovat muihin vuodenaikoihin lähes saavuttamattomissa.

Pakkastalven keskellä. Aikaisin käynnistynyt talvi on tarjonnut parastaan, kun kirpeät pakkaset ja lumiset maisemat ovat...
11/01/2024

Pakkastalven keskellä. Aikaisin käynnistynyt talvi on tarjonnut
parastaan, kun kirpeät pakkaset ja lumiset maisemat ovat olleet kuin
menneiltä vuosikymmeniltä. Suksille ja lumikengille on ollut mukavasti
käyttöä. Kylmempikään keli ei ole ongelma, kun liikkuu sopivaan tahtiin
ja päällä on riittävästi lämmintä vaatetta. Nuotion ääressä nautitut
eväät antavat virtaa ulkoiluun.

Syksyn retkille. Elokuun jälkeen vuosi kääntyy syksyn puolelle. Avautuva vuodenaika tarjoaa paljon hienoja mahdollisuuks...
01/09/2023

Syksyn retkille. Elokuun jälkeen vuosi kääntyy syksyn puolelle. Avautuva vuodenaika tarjoaa paljon hienoja mahdollisuuksia liikkua luonnossa. Vaihtuvat värit, raikas ilma ja pimenevät illat tuovat uusia elämyksiä liikkujille. Reiteiltä löytyy paljon kiinnostavaa katsottavaa ja mukaan kerättäväksi. Kansallispuistojen ja muiden hienojen luontokohteiden polut, pitkokset ja muut rakenteet tekevät liikkumisesta helppoa. Hieman erilaisen tuntuman luontoon saa, jos sukeltaa poluttomalle kankaalle tai upottavalle suolle. Onnistuneeseen retkeen kuuluu usein tauko - ehkä nuotiolla hyvien eväiden kera. Retkelle voi lähteä ilman kummempaa suunnittelua, m***a joskus retken suunnittelu voi olla antoisa osa retkikokemusta.

Lauhanvuoren lumilla. Lauhanvuoren kansallispuiston maisemissa on päästy nauttimaan talven parhaista keleistä. Helmikuun...
02/03/2023

Lauhanvuoren lumilla. Lauhanvuoren kansallispuiston maisemissa on päästy nauttimaan talven parhaista keleistä. Helmikuun vaihtuessa maaliskuuhun aurinko valtaa nopeasti tilaa taivaalta, joten valoa riittää pitkään niin hiihtämiseen kuin lumikenkäilyyn. Teltan kanssa retkeillessä ehtii tutkailla rauhassa myös Lauhanvuoren öistä elämää. Viime päivinä yötaivas on tarjonnut revontulia ja planeettojen kohtaamisia.

Keskikesän suo. Heinäkuun puolivälissä soiden kiivain meno on rauhoittumassa. Suuri osa kahlaajista ja varpuslinnuista o...
18/07/2022

Keskikesän suo. Heinäkuun puolivälissä soiden kiivain meno on rauhoittumassa. Suuri osa kahlaajista ja varpuslinnuista on saanut pesintänsä valmiiksi, joten pesäpaikoilta on siirrytty muihin maisemiin. Kalalokin, kaakkurin, kurjen, tavin ja mustakurkku-uikun poikaset nauttivat vielä hetken allikkoisen suon tunnelmasta. Hieman verkkaisesti käynnistynyt kesä näkyy suon mättäillä. Hillat, lakat, valokit ja suomuuraimet ovat kypsyneet hieman keskimääräistä myöhemmin. Parhaista suonlaidoista voi kuitenkin löytää varsin mukavasti marjoja.

Helteinen luoma. Helteet ovat hallinneet keskikesän maisemaa. Lämpö ja sateiden puute ovat kutistaneet Katikanluoman vir...
02/07/2022

Helteinen luoma. Helteet ovat hallinneet keskikesän maisemaa. Lämpö ja sateiden puute ovat kutistaneet Katikanluoman virtauksen niukaksi, vaikka luoman latvoilta löytyy Kauhanevan laide lähteineen. Synkän kuusikon varjoissa virtaava luoma tarjoaa suojaa paahtavalta auringolta. Veden liikkeissä ja luoman yksityiskohdissa riittää tutkittavaa ja metsän tunnelma vie ajoittain aivan muihin maisemiin. Eikä veden äärellä tarvitse olla yksi, sillä seuraksi tuppautuu koko joukko kesäisen hyönteismaailman edustajia.

Pöllönpöntön vuokralaiset. Toukokuun loppu on kiireistä aikaa luonnossa. Lintujen pesinnät ovat pitkällä ja monet linnun...
28/05/2022

Pöllönpöntön vuokralaiset. Toukokuun loppu on kiireistä aikaa luonnossa. Lintujen pesinnät ovat pitkällä ja monet linnunpoikaset ovat lähdössä maailmalle. Pöllöjen kevät on ollut aika hiljainen, sillä luminen talvi ja ravinnon niukkuus vaikeuttivat pöllöjen elämää. Muutamat pöllöt ovat kuitenkin onnistunut kasvattamaan kelpo poikueita. Helmipöllön poikasten pitää oppia m***a uutta taitoa alkukesän aikana.

Majavajoki. Kauhajoella jokien ja purojen varsilta löytyy runsaasti majavien jälkiä. Tulvaveden ollessa korkealla  majav...
25/04/2022

Majavajoki. Kauhajoella jokien ja purojen varsilta löytyy runsaasti majavien jälkiä. Tulvaveden ollessa korkealla majavien liikkuminen helpottuu joen rannoilla, vaikka majavat ovat käteviä kiipeämään jyrkkiäkin törmiä. Jokivarsissa törmää usein yksittäisiin majavan kaatamiin puihin, m***a sopivan haavikon löytäessään majavat voivat tehdä myös isompia hakkuita.

Lumelta vesille. Verkkaisesti edistynyt kevät on tarjonnut hyviä hiihtokelejä huhtikuun puoliväliin asti. Lauhanvuoren j...
17/04/2022

Lumelta vesille. Verkkaisesti edistynyt kevät on tarjonnut hyviä hiihtokelejä huhtikuun puoliväliin asti. Lauhanvuoren ja Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoissa riittää lunta edelleen runsaasti, m***a pakkasöiden loppuminen vie lumen kantavuuden. Sulavat lumet saavat joet virtaamaan näyttävästi ja kuuluvasti. Meren rannalla jäät ovat käyneet vähiin.

Lauhanvuoren jäkäläkaivoksella. Jäkälät ovat keskeinen osa metsäpeurojen talvista ruokavaliota. Metsäpeurojen leveät kop...
28/02/2022

Lauhanvuoren jäkäläkaivoksella. Jäkälät ovat keskeinen osa metsäpeurojen talvista ruokavaliota. Metsäpeurojen leveät koparat sopivat hyvin lumen kaivamiseen, joten jäkälät saadaan esiin myös lumen alta. Paksu lumikerros ja kova hanki tuottaa kuitenkin paljon ylimääräistä työtä. Paksun hangen kaivamisen sijaan metsäpeurat etsivät jäkäliä myös kivien kyljistä, joista syötävää voi löytyä huomattavasti vähemmällä kaivamisella. Makupaloja löytyy myös puiden rungoilta ja oksilta.

Lumille. Lumilla liikkumisen olosuhteet vaihtelevat nopeasti. Pakkaset, lumisateet, suojakelit ja vesisateet jättävät om...
23/02/2022

Lumille. Lumilla liikkumisen olosuhteet vaihtelevat nopeasti. Pakkaset, lumisateet, suojakelit ja vesisateet jättävät omat jälkensä lumeen ja sen kantavuuteen. Helmikuussa päästään nauttimaan mukavasti kantavista hangista, joilla on helppo liikkua erilaisin kulkuneuvoin. Vauhdikkailla suksilla taittuu myös pidempi matka, m***a maiseman yksityiskohtiin pääsee paremmin kiinni, kun vauhtia on vähemmän.

Lumitalven riennot. Reilut lumisateet ovat korottaneet kinoksia, joita suojapäivät ovat painaneet kasaan aina välillä. M...
18/02/2022

Lumitalven riennot. Reilut lumisateet ovat korottaneet kinoksia, joita suojapäivät ovat painaneet kasaan aina välillä. Miten paljon lunta olisikaan, jos kaikki kinokset olivat pehmeää pakkaslunta? Talvisesta maisemasta nautitaan parhaiten lumikengillä ja suksilla. Lumikengillä on päästy kävelemään syvässä hangessa - tai sopivasti tiivistyneellä lumella melkein lumikirpun malliin. Päivien pidentyessä lumiretkille riittää päivänvaloa yhä myöhempään, vaikka lumisessa metsässä on tunnelmallista liikkua myös otsalampun valossa.

Kristiinan vesillä. Vuodenvaihteen pakkaspäivät ovat koristelleet Kristiinankaupungin maisemat valkoisiksi. Tiilitehtaan...
12/01/2022

Kristiinan vesillä. Vuodenvaihteen pakkaspäivät ovat koristelleet
Kristiinankaupungin maisemat valkoisiksi. Tiilitehtaanmäen reitin riippusillan tuntumassa on vain pienet sulapaikat, joiden reunalla pyörähtävät saukon jäljet. Merenrannan kallioilla on matalan jäävallin edessä pieniä jäälauttoja, jotka liikkuvat lähes huomaamatta. Jäätön avomeri ei ole kuitenkaan kaukana. Pakkaspäivän retken tunnelmaan sopii parhaiten nuotion ääressä nautittu lämmin juoma.

Uudenvuoden lumilla. Pakkaset ja lumisateet toivat uuden vuoden alkuun hienot, talviset olosuhteet. Lauhanvuoren näkötor...
05/01/2022

Uudenvuoden lumilla. Pakkaset ja lumisateet toivat uuden vuoden alkuun hienot, talviset olosuhteet. Lauhanvuoren näkötornin ympäristössä puut ovat paksun lumikerroksen kuorruttamia ja lunta riittää myös varvikon peitoksi. Lumikengät vapauttavat valmiista urista, vaikka liikkuminen eteneekin hieman hitaammin umpisella. Talvisesta tunnelmasta kannattaa ottaa kaikki irti tuoreeltaan. Joulun juhlakaudenkaan jälkeen ei kannata unohtaa hyviä eväitä.

Marraskuurat. Taivaan peittävien paksujen pilvien aukeaminen muuttaa myöhäissyksyn maisemaa nopeasti. Avoimelta Kauhanev...
22/11/2021

Marraskuurat. Taivaan peittävien paksujen pilvien aukeaminen muuttaa myöhäissyksyn maisemaa nopeasti. Avoimelta Kauhanevalta lämpö haihtuu vauhdilla ja ilman kosteus jähmettyy kuuraksi. Kohmeiset sammalet ja kasvien pinnalla kimaltelevat jääkiteet vievät tunnelman talveen. Jäisen Kauhalammin ympärillä pyörähtävä joutsenparvi joutuu etsimään laskeutumispaikkaa suuremmilta vesiltä. Talven lähestymistä jäävät kommentoimaan nevalla partioivat korpit.

Lumihiutaleiden lomassa. Metsäpoluille on mukava lähteä pyöräilemään pakkasyön jälkeen. Pakkanen vahvistaa nopeasti syks...
12/11/2021

Lumihiutaleiden lomassa. Metsäpoluille on mukava lähteä pyöräilemään pakkasyön jälkeen. Pakkanen vahvistaa nopeasti syksyn kastelemat notkot. Loppusyksyllä ehtii tehdä kelpo retken valoisaan aikaan, kun lähtee liikkeelle ajoissa. Pieni lumisade ei haittaa menoa. Yksitotisempien osuuksien jälkeen osaa arvostaa erityisen hienoja maisemia ja viihtyisiä taukopaikkoja.

Pakkasaamun marjat. Pieni pakkasen puraisu kohmettaa nevanlaiteen  rahkasammalet. Hyvän karpalonvuoden satoa on mättäill...
08/11/2021

Pakkasaamun marjat. Pieni pakkasen puraisu kohmettaa nevanlaiteen rahkasammalet. Hyvän karpalonvuoden satoa on mättäillä edelleen runsaasti. Osa painavista marjoista on uponnut sammaleen uumeniin, joten marjoja paljastuu runsaasti jo poimituista mättäistä. Kohmeiset marjat helpottavat niiden keräämistä, vaikka sormien lämmityksen pitää olla kunnossa. Kohtuullinen tavoite on mukava palkita lämpimällä juomalla. Illan hämärtyessä karpaloista voi jalostaa herkkuja kotaa lämmittävän nuotion ääressä.

Retkisyksy. Kauhajoen kansalaisopiston syksyssä retkeiltiin perinteisesti Suupohjan hienoilla reiteillä. Tänä syksynä tu...
03/11/2021

Retkisyksy. Kauhajoen kansalaisopiston syksyssä retkeiltiin perinteisesti Suupohjan hienoilla reiteillä. Tänä syksynä tutustuttiin Nuijapolun, Lauhanvuoren ja Pyhävuoren maisemiin. Kaikissa retkikohteissa on runsaasti reittivaihtoehtoja, joten suunnittelulla voi vaikuttaa paljon retken antiin. Tämän syksyn retkillä käveltiin hieman pidempiä eli yli kymmenen kilometrin kierroksia, joille mahtui monenlaista polkupohjaa. Maisemat tarjosivat hienoja näkymiä syksyiseen luontoon. Geologia oli vahvasti esillä kaikilla retkikohteilla, sillä jokaisen reitin varrelta löytyi kivipelto sekä erilaisia kallioita. Lauhanvuoren kierros päättyi iltahämärässä, jolloin retken aikana päästiin kurkistamaan myös purotaimenten kutupuroon. Jokaiselta reitiltä löytyi hyvä taukopaikka, joten eväät muodostivat tärkeän osan retkien antia.

Syksyn pöllöt. Pöllöt ovat aktiivisia myös syksyllä, vaikka niistä kertyy vähän havaintoja. Syksyllä voi kuulla esimerki...
28/10/2021

Syksyn pöllöt. Pöllöt ovat aktiivisia myös syksyllä, vaikka niistä kertyy vähän havaintoja. Syksyllä voi kuulla esimerkiksi kotireviirillään huhuilevan huuhkajan. Varpuspöllöjen omaperäinen skaalalaulu kuuluu syysaamujen ääniin. Helmipöllöt vaeltavat syksyllä etsien sopivasti ruokaa tarjoavia asuinseutuja. Yön pimeydessä liikkuvia helmipöllöjä pääsee näkemään harvoin, m***a pöllöjen liikkeistä saadaan tietoa syysöiden rengastusten avulla. Helmipöllöjen vaellus rauhoittuu lokakuun aikana kun sarvipöllöt jatkavat aktiivista liikkumista vielä marraskuussa. Päivällä näkyvin pöllölaji on hiiripöllö, jonka voi hyvällä onnella löytää tähystämästä puun latvasta.

Levanevan lumet. Pakkanen kannatteli lumihiutaleita maahan asti, joten Levanevan pitkoksille ja mättäille saatiin kevyt ...
24/10/2021

Levanevan lumet. Pakkanen kannatteli lumihiutaleita maahan asti, joten Levanevan pitkoksille ja mättäille saatiin kevyt valkoinen viitta. Sateisten päivien jälkeen nevan vedet ovat korkealla, minkä vuoksi lintutornilta avoimelle suolle suuntaavat pitkokset ovat monin paikoin ohuen vesikerroksen alla. Keskipäivän retkellä lintuja on liikkeellä niukasti: urpiaisparvien lomassa näyttäytyy muutama hömö- ja töyhtötiainen sekä korppipartio. Hieman huonosti maiseman tunnelmaan sopii lumisilla pitkoksilla kankeasti siipiään aukova neitoperhonen.

Saariston syksy. Raippaluodon ulkolaidalla roikkuva Valassaaret on Merenkurkun parasta antia. Maisemaa värittävät syksyn...
15/10/2021

Saariston syksy. Raippaluodon ulkolaidalla roikkuva Valassaaret on Merenkurkun parasta antia. Maisemaa värittävät syksyn lehdet, oranssit tyrnit ja punaiset pihlajat. Kun marjoja riittää myös mantereella, eivät rastasparvet pidä kiirettä pihlajien tyhjentämisessä. Ulkosaariston syksyssä tunnelma vaihtuu nopeasti. Parhaina hetkinä aurinko lämmittää mukavasti ja öinen tähtitaivas ihastuttaa. Oma hohtonsa on toisaalta myös vettä vaahdottavassa tuulessa ja vaakatason vesisateessa. Valassaarten syksyyn liittyy kiinteästi myös lintujen muuton seuraaminen. Tänä syksynä erityisesti hiiripöllöjä on liikkunut Merenkurkun maisemissa runsaasti.

Kakkorinvuoren syksy. Aurinkoiset syyspäivät suosivat ulkoilua. Karijoen Kakkorinvuoren kallioilta löytyy hienoja yksity...
30/09/2021

Kakkorinvuoren syksy. Aurinkoiset syyspäivät suosivat ulkoilua. Karijoen Kakkorinvuoren kallioilta löytyy hienoja yksityiskohtia ja laajoja näkymiä. Syksyn auringossa kivet tuntuvat lämpimältä, joten niillä voi hetken nauttia syksyn parhaista paloista. Taivaalla etääntyvät kurkiparvien huudot kertovat syksyn etenemisestä. Kurkien jälkeen nautitaan vielä hetki syksyn väreistä.

Syksy herättää. Katikanluoman virkoaa syksyyn sateiden tahdissa, kun kuivan kesän vaatimaton vesimäärä lisääntyy. Luoman...
25/09/2021

Syksy herättää. Katikanluoman virkoaa syksyyn sateiden tahdissa, kun kuivan kesän vaatimaton vesimäärä lisääntyy. Luomanvarren äänimaisema vaihtuu hennosta solinasta, pirteään lorinaan ja vahvaan kohinaan. Veden liikkeen ja äänien ääreen on helppo pysähtyä hetkeksi tai useammaksi. Syksyn värikkäät lehdet elävöittävät luoman rantoja ja kiviä. Veteen uppoavat lehdet ruokkivat virtaveden asukkaita.

Lauhan alkusyksyä. Syyskuun alussa Lauhanvuoren kansallispuistossa voi nauttia melkein kesäisistä tunnelmista. Syksyn vä...
11/09/2021

Lauhan alkusyksyä. Syyskuun alussa Lauhanvuoren kansallispuistossa voi
nauttia melkein kesäisistä tunnelmista. Syksyn värit valloittavat maisemaa, joten jokainen retki tarjoaa uusia sävyjä. Sateisen loppukesän jälkeen maastossa on paljon erilaisia sieniä, joissa riittää ihmeteltävää. Vesi elävöittää sienien lisäksi kansallispuiston soita sekä lähteitä ja latvaluomia. Syksy on antoisaa aikaa Lauhanvuoren poluilla.

Elokuun luonto. Suomen luonnon päivää juhlittiin elokuun viimeisenä lauantaina. Leppoisa sää antoi hienot puitteet retke...
02/09/2021

Elokuun luonto. Suomen luonnon päivää juhlittiin elokuun viimeisenä lauantaina. Leppoisa sää antoi hienot puitteet retkelle Käskyvuoren maisemiin. Kihniön pohjoisrajan tuntumasta löytyvä vuori nousee mukavasti maisemasta ja vielä korkeammalle pääsee kiipeämällä näkötorniin. Tornista avautuvaa maisemaa hallitsevat metsät ja suot kun itse vuorella on hienoja kallioita jyrkänteineen. Maiseman yksityiskohdat tarjoavat paljon tutkittavaa niin isoille kuin pienillekin retkeilijöille. Eväät on mukava nauttia nuotiokatoksella, laavulla tai kodalla. Leveä lankkupolku varmistaa heikkojalkaisten pääsemisen lähimmälle nuotiopaikalle.

03/07/2021
Viimeiset lumet. Toukokuiset helteet hellivät kankaita, m***a Katikankanjonin varjoista löytyy erilaista tunnelmaa. Kati...
13/05/2021

Viimeiset lumet. Toukokuiset helteet hellivät kankaita, m***a Katikankanjonin varjoista löytyy erilaista tunnelmaa. Katikanluoman uurtaman kanjonin pohjalle talvella kertyvä lumi sulaa verkkaisesti ja poluilta löytyy pitkään jäätä. Monet sammalet ja jäkälät viihtyvät hyvin kanjonin varjoissa. Kauhanevan laidalta liikkeelle lähteneet vedet tuovat kanjonin äänimaisemaan mukavan taustan, jota innokkaat linnut värittävät laulullaan etenkin aamuisin.

Address


Alerts

Be the first to know and let us send you an email when Taikapolku posts news and promotions. Your email address will not be used for any other purpose, and you can unsubscribe at any time.

Contact The Business

Send a message to Taikapolku:

Shortcuts

  • Address
  • Telephone
  • Alerts
  • Contact The Business
  • Claim ownership or report listing
  • Want your business to be the top-listed Travel Agency?

Share

Taikapolku vie luontoon

Taikapolku tarjoaa tunnelmia, tarinoita ja tietoa luonnosta. Taikapolku opastaa Lauhanvuoren sekä Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoissa sekä monissa muissa eteläisen Pohjanmaan kiehtovissa luontokohteissa. Taikapolun matkassa voit nautia luonnosta, liikkua ystävien kanssa, kohottaa kuntoa tai hakea hyvinvointia luonnosta.