16/12/2023
Paavien Rooma
1.–8.3.2024
Rooma oli jo antiikin monumentaalinen maailmankaupunki, m***a vasta paavien huomassa siitä tuli La Cittá Eterna, ikuinen kaupunki. Kahden kristillisen vuosituhannen kerrokset sekoittuvat kiehtovasti toisiinsa, kun apostolien ja marttyyrien veren kastaman Rooman tarina kohoaa katakombeista Konstantinus Suuren aikaisiin basilikoihin ja etenee Gregorius Suuren perustamien luostarien kautta marmorisiin barokkikirkkoihin. Vaikka paavin ja hänen kaupunkinsa suhde ei ole aina ollut kivuton, Rooma ja Pietarin istuin ovat pysyneet erottamattomasti osana toisiaan.
Maaliskuun alun Rooman matka keskittyy Ikuisen kaupungin kohteisiin tällä kertaa ennen kaikkea paavien kautta. Yksi syy tähän on toteama: ”Kaikki mikä Roomassa on kaunista, on paavien aikaan saamaa.” Matkaoppaina ovat kirjailija Jaro Karkinen, joka kirjoittaa tällä hetkellä monumentaalista paaviuden historiaa. Kaksi teosta on jo ilmestynyt Studium Catholicumin kustantamana eli Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni – Paaviuden historia Pietarista Gregorius Suureen, ja Kaitse minun lampaitani – Paaviuden historia Sabinianuksesta Nikolaus Suureen. Kolmas osa Annan sinulle taivasten valtakunnan avaimet – Paaviuden historia Hadrianus toisesta Honorius kolmanteen on parhaillaan kirjapainossa ja ilmestyy tammikuussa 2024. Jaro Karkista voidaan pitää Suomen johtavana paavi-tutkijana. Toisena oppaana ja matkanjohtajana on Olarin seurakunnan kappalainen Antti Kruus, joka on järjestänyt 54 matkaa Italiaan. Pelkästään Roomassa käyntejä on kertynyt 104. Kruus kirjoitti yhdessä Emil Antonin kanssa kirjan Rooma – opas pyhiinvaeltajalle kirjan (Kirjapaja 2023).
Matka toteutetaan yhdessä matkatoimisto EL-VE toursin kanssa. Matka on kestoltaan kahdeksan päivää, perjantaista 1.3. perjantaihin 8.3. Majoitus on Rooman keskipisteessä, piazza Farnesen laidalla sijaitsevassa Birgittalaisluostarissa. Pyhä Birgitta, talon entinen asukas, jonka kuolemasta tuli tänä vuonna kuluneeksi 650 vuotta, liittyy myös läheisesti paaviuden historiaan.
Alustava ohjelma pääpiirteissään:
Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä perjantaina 1.3. varhain aamulla, jossa matkanjohtaja odottaa pyhiinvaeltajia. Lento Finnairin suoralla lennolla Helsingistä Roomaan. Fiumicinon lentokentältä bussi vie meidät aivan Rooman keskustaan lähelle palazzo Farnesen vieressä olevaa luostaria. Lounaan ja majoittumisen jälkeen tutustumme toisiimme ja lyhyesti lähialueeseen. Hyvän sijainnin takia kaikki kohteet ovat lähellä. Aluksi suuntaamme Rooman parhaiten säilyneeseen antiikin aikaiseen rakennukseen, Pantheoniin ja sen lähellä suomalaisille tärkeään Santa Maria sopra Minerva kirkkoon. Piazza Farnesen lisäksi käymme Campo di Fiorilla ja Piazza Navonalla. Ilta päättyy maukkaaseen ateriaan lähellä majoituspaikkaa. Matkaan sisältyy seitsemän yhteistä ruokailua hyviksi havaituissa ravintoloissa ympäri Roomaan. Ateriat maksetaan paikan päällä erikseen.
Lauantaina jatkamme antiikin ajan kohteissa ja paavi Gregorius Suuren muiston äärellä. Matkalla Celio kukkulalle viivähdämme Antiikin Rooman kohteissa kuten Capitolium, Forum Romanum ja Konstantinuksen riemukaari.
Lounas on läheisessä Valentinossa, tyypillisessä roomalaisessa trattoriassa, jossa jokainen voi syödä aivan oman mieltymyksensä mukaan. Sieltä jatkamme käymällä läheisessä San Pietro in Vincoli kirkossa. Kirkko on saanut nimensä kahleista, joilla apostoli Pietari tuotiin vangittuna Roomaan. Kirkon kuuluisin nähtävyys lienee kuitenkin Michelangelon paavi Julius toiselle suunnittelema ja veistämä hautamuistomerkki. Lisäksi käymme ainutlaatuisessa San Clementen kirkossa, jossa on kolme historiallista kerrosta ja Santi Quattro Coronatin luostarissa ja kirkossa. Perimätiedon mukaan pyhä paavi Miltiades (311-314) rakennutti tänne ensimmäisen kirkon, jota korjailtiin ja jatkettiin mm. pyhän paavi Leo IV:n (847-855) ja paavi Paschal II:n (1099-1118) toimesta. Kirkon nimi ”Neljä kruunattua pyhää” viittaa siihen, että se on omistettu varhaiskirkon neljän pyhän marttyyrin muistolle. Nämä ovat uskonsa vuoksi keisari Diocletianuksen vainoissa marttyyreinä kuolleet sotilaat Severus, Severinus, Viktorinus ja Karpoforus.
Sunnuntaina suuntaamme Rooman kuuluisampaan nähtävyyteen ja kirkkoon eli Pyhän Pietarin kirkkoon Vatikaanissa. Kirkossa on mahdollisuus osallistua katoliseen messuun. Tosin muut kuin katoliset eivät voi mennä ehtoolliselle. Kirkko on rakennettu paikalle, johon apostoli Pietari, ensimmäinen paavi, haudattiin.
Hänen hautansa sijaitsee tarkasti paavillisen altarin alapuolella. Sen ylle kohoaa Berninin mestarillisen elävä pronssibaldakiini, jonka korkeus on sama kuin Birgittalaisluostarin vieressä oleva Farnesen palatsi (29 metriä). Kirkko on kooltaan maailman suurin. Sen keskilaivaan on merkitty muiden suurten kirkkojen keskilaivan pituus. Kirkkoa rakennettiin 20 paavin aikana ja se johti välillisesti lännen kirkon jakaantumiseen. Rakennuspinta-ala on 15 160 neliömetriä, keskilaivan pituus 186 metriä, kupolin halkaisija 42 metriä ja sen korkeus ristin huippuun asti 132,5 metriä. Kirkon kryptasta löytyy useamman paavin hauta, myös vuosi sitten kuolleen paavi Benedictus XVI viimeinen lepopaikka.
Messun jälkeen kokoonnumme aukiolla, jossa paavi Franciscus tervehtii paikalle tulleita pyhiinvaeltajia. Lopuksi hän yleensä pyytää uskovia rukoilemaan hänen puolestaan ja toivottaa hyvää lounasta.
Lounas on mahdollista nauttia läheisellä Borgo Pio kadulla Da Marcellossa, joka on tottunut ravitsemaan pyhiinvaeltajia jo vuosikymmenten ajan.
Matkalla majoituspaikkaan vierailemme Castel San Angelon linnoituksessa. Nykyisen nimensä linnoitus sai vuonna 590 ruton vaivatessa kaupunkia. Arkkienkeli Mikael ilmestyi paavi Gregorius Suuren rukouskulkueeseen, jossa Mikael työnsi verisen miekan tuppeen merkiksi Jumalan vihan loppumisesta. Kiitokseksi tästä paavi kruunasi linnan enkelillä. Keskiajalla aikaisemmasta keisari Hadrianuksen mausoleumista tehtiin paavien linnoitus ja residenssi, josta oli suojattu kulkuyhteys (Passetto di Borgo) Vatikaanin palatsiin ja Pietarinkirkkoon. Passetto ja linnoitus toimi paavi Klemens VII:n turvapaikkana vuonna 1527 Rooman ryöstön aikana.
Sunnuntai päättyy suomenkieliseen pyhään messuun luostarimme kappelissa ja kyselytuntiin.
Maanantaina käytössämme on tilausajo, jolla suuntaamme aluksi katakombeihin muurien ulkopuolelle. Ohjelmassa on ensin San Sebastianon basilika sekä kuuluisin katakombi San Callisto. San Sebastianon basilika kuuluu yhtenä Rooman seitsemään pyhiinvaelluskirkkoon. Nimensä se on saanut roomalaisen varhaisen marttyyrin mukaan. Kirkossa säilytettiin pitkään myös apostoliruhtinaiden Pietarin ja Paavalin ruumiita.
Katakombialueelta bussi vie meidät lähellä olevaan Rooman ja koko maailman kirkkojen äitiin ja päähän eli Lateraani-kirkkoon. Nimenomaan se eikä Pietarin kirkko on myös paavien katedraali. Kirkon vieressä olevassa palatsissa paavit asuivat aina 1300-luvun loppuun saakka. Sisältä tämä 130 pitkä basilika jakaantuu viiteen laivaan. Keskilaivaa reunustavat apostolien 4,60 metriä korkeat patsaat.
Nähtävää sulatellaan maukkaalla neljän ruokalajin lounaalle eräässä Rooman parhaista kalaravintoloista nimeltä Le Virtu in tavola eli hyveet pöydällä.
Maukkaan lounaan jälkeen tilausajo vie meidät jälleen muurien ulkopuolelle, tällä kertaa Kolmen lähteen luostariin, joka on viehättävä levähdyspaikka kaupungin laidalla huolimatta paikan synkästä historiasta. Täällä pyhä Paavali menetti henkensä. Luostarista jatkamme pyhän Paavalin hautakirkkoon eli San Paolo fuori le Mura. Kirkko oli pitkään kristikunnan suurin, kunnes nykyinen Pietarin kirkko valmistui. Suuren viisilaivaisen basilikan pituus ilman atriumia on 131,66 metriä ja leveys 65 metriä. Triumfikaaren mosaiikit palautuvat osaksi 400-luvulle. Kirkko kiertää 267 paavin kuvat, pyhästä Pietarista paavi Franciscukseen.
Illan päättää Jaro Karkisen paaviluento luostarissa.
Tiistaina suuntaamme juutalaisen korttelin kautta Aventinus kukkulalle, jossa sijaitsee dominikaaniveljestön päämaja sekä kuuluisa Santa Sabinan kirkko. Kirkko on palautettu alkuperäiseen asuunsa ja se on paras esimerkki 400-luvun kristillisestä basilikasta Roomassa. Santa Sabinan vieressä on Maltan ritarikunnan päämaja. Sen portin avaimenreistä näkyy Pyhän Pietarin kirkon kupoli. Aventinus kukkulalta laskeudumme Santa Maria in Cosmedin kirkkoon, jonka roomalaiset lahjoittivat kreikkalaisille, jotka pakenivat ikonien hävitysvimmaa. Paluumatkalla ohitamme Marcelluksen teatterin.
Lounaan jälkeen suuntaamme iltapäivällä Trasteveren kaupunginosaan. Kohteinamme on kolme pientä ja viehättävää, m***a silti erittäin merkityksellisiä kirkkoja. Ensimmäinen niistä on rakennettu Tiberin saarelle, jossa on apostoli Bartolomeuksen hautakirkko. Se on nykyisin omistettu uusille, viime vuosisadan kristityille martyyreille. Santa Cecilian kryptassa on nähtävillä antiikin aikainen talo, jossa pyhä Cecilia sai surmansa. Pääalttarin alapuolella on taiteilija Stefano Madernon kuuluisa marmoriveistos pyhimyksestä. Apsiksen mosaiikit ovat 800-luvulta. Santa Cecilian jälkeen suunnistamme Rooman yhteen viehättävimmistä kirkoista eli Santa Maria in Trastevere kirkkoon, joka sijaitsee Trasteveren ytimessä. Se on oletettavasti kaupungin vanhin mariaaninen temppeli ja ehkä ensimmäinen kristilliseen käyttöön rakennettu kristillinen basilika. Kirkon varhaisin vaihe ajoittuu paavi Calixtus I:n aikaan (paavina 217-222). Kirkon kallisarvoisimmat aarteet ovat apsiksen mosaiikit, joista osa on 1100-luvulta ja Marian elämää kuvaavat Pietro Cavallinin kuuluisat mosaiikit 1300-luvulta.
Päivän päätämme neljän ruokalajin illaliseen kuuluisassa Il Duca trattoriassa. Vuodesta 1997 Antti Kruus on vuosittain vienyt ryhmän tai kaksi tähän paikallisten suosimaan ravintolaan.
Keskiviikkona siirrymme paikallisbussilla Terminin eli keskusrautatieaseman lähelle. Sieltä suuntaamme läheiseen Santa Pudenzianan kirkkoon, joka on Rooman vanhimpia. Itse pyhän Pietarin kerrotaan asuneen kirkon paikalla olleessa talossa ja kastaneen talon isännän. Sen lähettyvillä on Rooman suurin Neitsyt Marialle omistettu basilika, Santa Maria Maggiore. Kirkon alkuvaiheet ulottuvat 400-luvulle. Kirkon sisäkatto on kullattu ensimmäisellä Amerikasta tuodulla kullalla. Pääalttarin alla oleva pyhäinjäännös kerrotaan olevan Jeesus-lapsen seimi. Kirkko on yksi Rooman neljästä pääbasilikasta ja yksi seitsemästä pyhiinvaelluskirkosta. Näiden kahden vaikuttavan kirkon jälkeen käymme vielä Santa Prasseden viehättävässä kirkossa, jonka mosaiikkeja moni pitää Rooman kauneimpina. Jos aikaa jää, suuntaamme vielä Santa Croce kirkkoon, joka on yksi Rooman seitsemästä pyhiinvaelluskirkosta ja tärkeä pyhän ristin reliikeistään.
Iltapäivällä vierailemme Rooman kauneimmassa palatsissa, Palazzo Colonnassa, barokkitaiteen kauneimmassa luomuksessa. Paavi Martinus viides oli suvun jäsen. Palatsi on kuulunut suvulle jo 800 vuotta. Sisällä on huomattavia taideaarteita. Aivan palatsin vieressä on Santi Apostoli kirkko, jossa on kahden apostolin Jaakob nuoremman ja Filippuksen haudat. Kirkko on verraten tuntematon suomalaisille, vaikka silläkin on varsin mielenkiintoinen historia. Kirkon vierestä löytyy mm. Michelangelo Buonarottin ensimäinen hauta ennen kuin hänet siirrettiin toiseen fransiskaanikirkkoon Firenzeen. Santi Apostoli on siis fransiskaaniveljien ylläpitämä kirkko. Veli Silvestro Bejan opastaa meidät kirkon salaisuuksiin.
Iltavirkuille on vielä tarjolla retki Fontana di Treville ja piazza di Spagnalle.
Torstaina aloitamme kirkkokierroksen läheisen piazza Navonan tuntumassa olevista kirkoista. Ensin Santa Maria dell´Anima, saksalaisten kirkko Roomassa, jossa on paavi Hadrianus VI hauta. Hadrianus oli sovitteleva paavi, joka pyrki estämään kirkon jakautumisen. Valitettavasti hän ehti olla paavina vain puolitoista vuotta ennen kuolemaansa. Sant´Agostino kirkko on puolestaan augustinolaisen sääntökunnan pääkirkko Roomassa. Martti Luther kuului tähän sääntökuntaan. Kirkossa on kuuluisan barokkimaalari Caravaggion Pyhiinvaeltajien kumarrus, m***a ennen muuta pyhän Augustuksen äidin pyhän Monican hauta. Tätä kirkkoa lähellä on San Luigi dei Francesi, jossa tutustumme kolmeen Caravaggion maalaukseen.
Matkamme viimeisenä kirkkona on huikea barokkikirkko Il Gesu eli Jeesuksen kirkko. Kirkkoon astuessaan tajuaa, mitä on barokkitaiteen loisto. Kirkossa on jesuiittasääntökunnan perustajan pyhän Ignatius de Loyolan hauta.
Iltapäivällä on vielä mahdollisuus lounaan jälkeen selkeyttää näkemäänsä kyselytunnilla.
Perjantaina luovutamme huoneet aamulla, m***a vielä on aikaa ostaa tuliaisia vaikkapa viereiseltä Campo di Fiorin torilta aika nauttia roomalainen pranzo yhdessä keskustan 800 trattoriassa. Paluu Suomeen tapahtuu Finnairin iltakoneella.
Lentoaikataulumme on seuraava:
AY1761 1.3. Hki- Rooma 07.25-09.55
AY1764 8.3. Rooma-Hki 18.40-23.05
Matkan hinta:
1390 € » kahden hengen huoneessa
1490 € » yhden hengen huoneessa
Hintaan sisältyy:
• Suorat lennot Finnairin koneella Helsinki–Rooma, Rooma–Helsinki
• Majoitus: Klassinen Pyhän Birgitan luostari piazza Farnesella
• Aamiainen
• Bussikuljetukset Fiumicinon lentokentältä luostariin ja takaisin
• Uudet kaupunkimaksut
• Sisäänpääsymaksut kohteisiin
• Kaikin puolin runsas ja ainutlaatuinen ohjelma
• Runsas kuvamateriaali matkan ajalta: www.anttikruus.kuvat.fi
Ilmoittautumiset * [email protected]
Tiedustelut Antti Kruus, [email protected], 040 5460 844
Hintaan ei sisälly aterioita (paitsi aamiaiset) eikä matkavakuutusta. Vakuutuksen jokainen huolehtii itse ja voimassa oleva matkavakuutus on pakollinen.
Vastuullinen matkanjärjestäjänä toimii matkatoimisto EL-VE tours www.elvetours.gr