Parppeinvaara

23/12/2024

Ei huolta, murhetta kenkään muista, ei tunnu pakkaset tuikeat,
vain laulu kaikuvi lasten suista, ja silmät riemusta hehkuvat,
ja liekit loistavat joulupuista, kun joulu on, kun joulu on.

Rauhallista joulua ja onnea tulevalle vuodelle!

06/12/2024

Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kuvassa kunniavartio Ilomantsin sankarihautausmaalla itsenäisyyspäivänä 1975.

Kuva: Ilomantsin valokuva-arkisto, Ilomantsin Museosäätiö. Kuvaaja Matti Kallio.

02/12/2024

Kiitos kaikille Ekumeeniseen Adventin avaukseen sunnuntaina 1.12. osallistuneille lämminhenkisestä tapahtumasta! Valtavat kiitokset myös kaikille kanssamme tapahtumaa järjestämässä olleille tahoille: ravintola Parppeinpirtille lämpimästä glögistä ja pipareista, Ilomantsin ortodoksiselle kappeliseurakunnalle ja Ilomantsin luterilaiselle seurakunnalle hartaushetkestä, Ilomantsin kalevalaiset ry:lle tarjoilusta, Ilomantsin kunnalle lumityöpäivystyksestä ja vapaaehtoisille jätkänkynttilöiden tekijöille ja sytyttäjille. Kiitos! Lunta ei ollut tällä kertaa kuin pienissä kasoissa, m***a sitä tunnelmallisemmin tuikkivat tulet Parppeinvaaran pimeässä. Hyvää adventin aikaa kaikille!

20/11/2024

Pitääkö olla huolissaan, jos lajitoveri on nukahtanut tynnyriin? Pärjääkö se talven yli noin? Karhufestareilla syntynyt karhu värjöttelee talven ajan Mesikän katoksessa, m***a meillä Luontopirtti Mesikän karhuilla on lämmin täällä sisällä. Toisiko joku vaikka kermalohta ja marjakiisseliä ravintola Parppeinpirtiltä, niin meillä olisi vielä mukavampaa? Vaikka keskiviikkona kun käytte katsomassa Mira Heikkilän hienoa Henki -projekti himmelitaidenäyttelyä?

12/11/2024

Parppeinvaaran runokylä saa olla mukana tässä hienossa hankkeessa!

10/11/2024

Hyvää isänpäivää!

Hyvää isänpäivää kaikille isille, isoisille, isän korvikkeille, isän kaltaisille ja isäksi itsensä kokeville! Lohtua lapsensa menettäneille ja niille, jotka eivät isäksi ole päässeet toiveistaan huolimatta.

Kuvassa isä ja kolme lasta istumassa kivellä 1950-luvulla.
Kuvaaja: Niilo Suihko.
Ilomantsin valokuva-arkisto, Ilomantsin Museosäätiö

31/10/2024

Tervetuloa seuraamaan Ilomantsin museoita Facebookissa ja Instagramissa! Julkaisuissa esitellään muun muassa Ilomantsin Museosäätiön arkistojen aarteita sekä museoiden sisältöjä kaikessa monipuolisuudessaan.

Tervetuloa seuraamaan Ilomantsin museoita Facebookissa ja Instagramissa!

Ilomantsin museoiden eli Ilomantsin Museosäätiön tarkoituksena on Ilomantsin historian ja kulttuuriperinteen säilyttäminen ja esille tuominen. Säätiö hoitaa sille kuuluvia museokokoelmia ja muuta omaisuutta, harjoittaa ja edistää Ilomantsin kulttuuriperinteeseen liittyvää tiedonvälitystä sekä tutkimus-, tallennus- ja opetustyötä sekä toimii yhteistyössä Ilomantsin historiaa ja kulttuuriperinnettä vaalivien tahojen kanssa.

Ilomantsin Museosäätiön esinekokoelmat ovat saaneet alkunsa Ilomantsi-Seura ry:n määrätietoisesta toiminnasta kotiseudun aineellisen historian tallettamiseksi. Esimerkiksi Möhkön ruukin esinekokoelmassa on noin 13 000 esinettä. Möhkön rautaruukin toimintaan liittyvät esineet ovat kyseisen kokoelman perusta. Ruukin toiminnan päätyttyä vuonna 1908 Enso-Gutzeit Oy osti ruukin alueen ja Möhkö siirtyi metsätyön kauteen. Tältä ajalta kokoelmissa on runsaasti metsätöihin ja uittoon liittyvää esineistöä. Kokoelmassa on myös Möhkön kylän talvi- ja jatkosodan aikaisia esineitä.

Ilomantsin Museosäätiön hallussa on myös Ilomantsin museokokoelma, jossa on noin 2 700 esinettä, sisältäen mm. apteekkitoimintaan, valokuvaukseen ja käsitöihin liittyviä esineitä. Ilomantsin erä- ja eläinmuseon kokoelmassa on noin 550 Suomessa esiintyvää täytettyä eläintä. Kokoelma on syntynyt opettaja Heimo Rautavan ja hänen poikiensa Ilkan ja Jaakon metsästys- ja eläintentäyttöharrastuksen pohjalta.

Ilomantsin Museosäätiön valokuvakokoelma käsittää noin 70 000 negatiivia, valokuvaa ja diaa.

Ilomantsin Museosäätiön kokoelmat löytyvät museoiden, kirjastojen ja arkistojen yhteisestä tietokannasta www.finna.fi

Museosäätiö vastaa myös Parppeinvaaran runokylän ja Möhkön ruukin museo- ja matkailutoiminnasta.

Kuva: Ilomantsi-Seura ry:n kokous, jossa suunnitellaan arkistomateriaalin keruuta. Vas. Sakari Ansala, Aili Korhonen, Olavi Mononen ja Reino Raappana.
Kuvaaja: Sivonen, Erkki A., Valokuvaaja 1979
Ilomantsin valokuva-arkisto, Ilomantsin Museosäätiö

17/10/2024

Hyvää Aineettoman kulttuuriperinnön päivää!
Unescon aloitteesta tänä vuonna vietetään ensimmäistä kertaa kansainvälistä aineettoman kulttuuriperinnön juhlapäivää. Ilomantsissa voidaan juhlia monia aineettomia kulttuuriperinnön kohteita ja tässä yksi meille kaikille Parppeinvaaraltakin tuttu esimerkki, runolaulu.

Meillä on elävä ja katkeamaton kosketus vanhaan runolauluperinteeseen, vaikka se onkin harvinaistunut 1900-luvulla yhteiskunnan muuttuessa. Runolaulu on laulua, jossa runo noudattaa runolaulumittaa eli kalevalamittaa. Se perustuu tavallisimmin kahdeksan muodostamaan nelitrokeiseen säkeeseen ja sille on tyypillistä alkusointuisuus sekä kerto.

Runolaulu on koko Itämerensuomalaisen kieli- ja kulttuurialueen perinnettä.
Suomessa runolaulu näkyy ja kuuluu monilla tavoilla: kielessä, suullisessa perinteessä, Kalevalassa, Kantelettaressa ja muussa kirjallisuudessa, kuvataiteessa, teatterissa ja tanssissa, musiikissa sekä populaarikulttuurissa. Runolaulu elää myös tiedostamattomana perinteenä etenkin perheissä, joissa lapsille lauletaan tuutulauluja. Kehtolaulu ”Tuu, tuu tupakkarulla” on runolaulua.

Runolaulun avulla on jäsennetty ja tulkittu maailmaa sekä arjessa että juhlassa. Runolaulun juurien oletetaan ulottuvan parin tuhannen vuoden taakse. Vaikka runolauluperinne oli alunperin yhteistä itämerensuomalaisille kansoille, yhteiskunnalliset suuret muutokset sekä kirkon paheksuva asenne sitä kohtaan saivat aikaan sen, että se parhaiten eli syrjäisillä alueilla Itä-Suomessa ja Vienan Karjalassa.

Lisätietoja https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Runolaulu

Kuvassa 1: Paula Klemola laulaa ja kehrää värttinällä Runonlaulajan pirtissä 1984. Kuva: Ilomantsin valokuva-arkisto, Ilomantsin Museosäätiö. Kuvaaja Erkki A. Sivonen.

Kuvassa 2: Irinja Arhipoff laulaa itkuvirsiä Kalevalaan laulaneiden muistomerkin paljastustilaisuudessa 1931. Kuva: Ilomantsin valokuva-arkisto, Ilomantsin Museosäätiö.

Kuvassa 3: Nykyrunonlaulaja Vaskitsainen esiintyi kylätapahtumissa Ilomantsin Museosäätiön Runolauluvaara-hankkeessa vuonna 2023. Kuva: Ilomantsin Museos.

Kuvassa 4: Lea Tajakka esittää runolaulua Runonlaulajan pirtissä kesällä 2024.
Kuva: Ilomantsin Museos.

17/10/2024

Hyvää Aineettoman kulttuuriperinnön päivää!
Unescon aloitteesta tänä vuonna vietetään ensimmäistä kertaa kansainvälistä aineettoman kulttuuriperinnön juhlapäivää. Ilomantsissa voidaan juhlia monia aineettomia kulttuuriperinnön kohteita ja tässä yksi meille kaikille Parppeinvaaraltakin tuttu esimerkki, kanteleensoitto.

Kanteletta alettiin kutsua kansallissoittimeksi Kalevalan julkaisemisen myötä. Kalevalan kantele on viisikielinen ja tämä alkuperäisin muoto onkin tunnetuin. Kanteleensoittajia on kaikkialla Suomessa. Kanteletta soitetaan yksin, laulujen säestyksenä sekä kaikenlaisissa yhtyeissä.

Kanteleen ikää ei tiedetä tarkasti, m***a useimmat asiantuntijat arvelevat sen olevan pari tuhatta vuotta. Kanteleen perinnealue käsittää Itämeren itä- ja pohjoispuolen alueen, johon kuuluvat Suomi, Karjala, Vepsä, Inkeri, Viro, Latvia, Liettua ja Luoteis-Venäjä. Tällä alueella kanteleella on vuosituhantiset yhteiset juuret, ja vanhimmat, yhdestä puusta koverretut kanteleet ovat läheisiä sukulaisia keskenään. Alueellisia eroja on ollut tietysti jo tuohon aikaan, m***a kun 1700-1800-luvun vaihteen molemmin puolin siirryttiin koverokanteleista lautakanteleisiin ja kielten määrä lisääntyi, kantele kehittyi eri alueilla eri suuntiin. Yli 30-kieliset kanteleet vakiinnuttivat asemansa vasta 1900-luvun alussa. Silloin uusina rakenne-elementteinä keksittiin sammutuslauta, kaareva pitkäsivu sekä koneisto, jonka avulla voitiin siirtyä sävellajista toiseen. Samalla syntyi uudenlaisia soittotapoja ja uudenlaista musiikkia.

Lisätietoja: https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Kanteleen_soitto_ja_rakentaminen

Kuvassa 1: Ilomantsin kanteleleirin päätöskonsertti 1990. Kuva: Ilomantsin valokuva-arkisto, Ilomantsin Museosäätiö. Kuvaaja Erkki A. Sivonen

Kuvassa 2: Samppa Uimonen soittaa kanteletta, 1970-luku. Kuva: Ilomantsin valokuva-arkisto, Ilomantsin Museosäätiö. Kuvaaja: E.A. Sivonen

Kuvassa 3: Kanteleensoittaja Runonlaulajan pirtissä 2019. Kuva: Ilomantsin Museosäätiö, kuvaaja Ville Lehvonen.

Kuvassa 4: Onni Kuivalainen soittaa kanteletta kotonaan Huhuksen Lähevaarassa 1966. Kuva: Ilomantsin valokuva-arkisto, Ilomantsin Museosäätiö. Kuvaaja E.A. Sivonen.

17/10/2024

Hyvää Aineettoman kulttuuriperinnön päivää!

Unescon aloitteesta tänä vuonna vietetään ensimmäistä kertaa kansainvälistä aineettoman kulttuuriperinnön juhlapäivää. Ilomantsissa voidaan juhlia monia aineettomia kulttuuriperinnön kohteita ja tässä yksi meille kaikille Parppeinvaaraltakin tuttu esimerkki, sarafaani.

Sarafaani eli olkainhame on ortodoksisen karjalaisnaisen asu. Sarafaanipukeutumisella tarkoitetaan asukokonaisuutta, johon kuuluu sarafaanin lisäksi myös muita puvun osia. Sarafaanista käytetään usein myös sanaa feresi.
Sarafaanipukeutumisella viitataan ensisijaisesti karjalaisen ortodoksinaisen asukokonaisuuteen, johon kuuluu sarafaanin eli olkainhameen lisäksi paita eli räččinä, esiliina eli peretniekka, kudottu, punottu tai viitelöity vyö sekä aviosäädyn mukainen päähine: vaimolla esimerkiksi sorokka tai čäpsä ja neidolla nauhat tai otsapanta kossinka. Asuun voi kuulua myös runsaasti rypytetty takki eli suhai ja runsas korujen käyttö. Sarafaanin juuret ulottuvat Kreikkaan ja Bysanttiin saakka. Sanat sarafaani ja feresi viittaavat ylimyksen juhlavaatteisiin. Suomeen sarafaaniperinne levisi ortodoksisen uskonnon myötä Venäjältä.

Lisätietoja: https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Sarafaanipukeutuminen_ja_asujen_valmistus

1. kuvassa kansanmuusikko Liisa Matveinen Parppeinvaaralla.
Kuva: Ilomantsin Museosäätiö, kuvaaja Stefan de Batselier

2. kuvassa naisia feresit ja kansallispuvut yllään Huhuksen Siitarinvaaralla. Taustalla maisema Koitereelle. Oikealta Paula Klemola, Aili Korhonen, Anni Homanen ja Hilkka Surakka. 1960-luku.
Kuva: Ilomantsin valokuva-arkisto, Ilomantsin Museosäätiö. Kuvaaja Erkki A. Sivonen.

3. kuvassa Paula Klemola kehräämässä värttinällä Parppeinvaaralla Runonlaulajaj Pirtissä vuonna 1982.
Kuva: Ilomantsin valokuva-arkisto, Ilomantsin Museosäätiö. Kuvaaja: Matti Kallio.

4. kuvassa Vunukat -tanhuryhmä esiintyy. 1970-1980-luku.
Kuva: Ilomantsin valokuva-arkisto, Ilomantsin Museosäätiö. Kuvaaja: Matti Kallio

01/10/2024

Tänään vietetään kansainvälistä Säätiöpäivää. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö tukee Parppeinvaaran runokylän kulttuuritoimintaa. Kiitos arvokkaasta tuesta!

19/09/2024

"Kalevala on tärkeä osa eurooppalaisten kulttuurien monikerroksisuutta."

Kalevalaisten Naisten Liiton kulttuurilehti PIRTA huomioi viimeisimmässä numerossaan 3/2024 Suomen Kalevalalle hakeman ja saaman kulttuuriperintötunnuksen. Tunnukseen liittyvän hankkeen yksi toteuttajista on Parppeinvaaran runokylä!

"Kulttuuriperintötunnuksen myöntää Euroopan komissio. Tunnuksen tarkoituksena on lisätä eurooppalaisten tietämystä Euroopan historiasta (--) sekä yhteisestä, monimuotoisesta kulttuuriperinnöstä. (--) Karjalaiseen ja suomalaiseen suulliseen perinteeseen perustuva Kalevala on yksi 1800-luvun vaikutusvaltaisimpia eepoksia. Sen lisäksi että Kalevala on tärkeä osa karjalaista ja suomalaista kulttuuriperintöä, se on myös osoitus eurooppalaisten kulttuurien ja identiteettien vuorovaikutuksesta ja monikerroksisuudesta."

Seuraavaksi tunnukseen liittyvän hankkeen toteuttajat, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Parppeinvaaran runokylä, Gallen-Kallelan Museo ja Juminkeko-säätiö, valmistelevat hankkeita. Tunnukseen liittyvä "Eeppinen kaleidoskooppi"-hanke avaa suomalaista ja karjalaista kulttuuriperintöä ajankohtaisista näkökulmista: millainen suhde erilaisista taustoista tulevilla ihmisillä ja yhteisöillä on Kalevalaan ja miten teosta tulkitaan nykyään.

"Kalevala on yksi harvoja aineettoman kulttuuriperinnön kohteita, joka on saanut Euroopan kulttuuriperintötunnuksen. On upeaa, että eepos yhä herättää kiinnostusta yli kulttuurirajojen ja toimii inspiraation lähteenä niin metallimusiikille ja fantasiakirjallisuudelle kuin käsityöperinteelle ja tatuointitaiteellekin."

18/09/2024

Taiteilija-kulttuurintutkija Mira Heikkilän luomoava himmelitaidenäyttely on esillä Runonlaulajan pirtissä 18.9. alkaen. Näyttelyyn pääsee tutustumaan runokylän aukioloaikoina keskiviikkoisin klo 12-16. Näyttely päättyy toukokuussa 2025.

Pääsymaksut talvikaudella 7/5 € / Museokortti / Kausilippu.

11/09/2024

Henki-projekti, Mira Heikkilän himmelitaiteen näyttely on siirtynyt Runonlaulajan pirttiin talven teemanäyttelyksi. Mikäli se jäi sinulta näkemättä kesän kiireissä, tervetuloa ihailemaan himmelitaidetta talvikaudella keskiviikkoisin klo 12-16.

Parppeinvaaran runokylän talvikauden pääsyliput 7 / 5 / 0 € / Museokortti / Kausilippu. Runonlaulajan pirtin lisäksi mahdollisuus tutustua Luontopirtti Mesikän näyttelyyn. Myös Rajakenraalin maja avoinna 25.9. saakka.

Tervetuloa!

05/09/2024

Parppeinvaaran aidat ovat tänään korjaustyön alla. Kiitos Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistykselle tästä sen tarjoamasta maisematyöstä! Upeaa perinnetaitoa.

Maaseudun Sivistysliitto

04/09/2024

Kiitos kaikille kesän vierailijoillemme, olipas meillä lysti kesä! Oli juhlavuosi, tapahtumia, luentoja, kanteleen helkettä ja runolaulua. Nyt Runokylä hiljenee keskiviikkoja lukuunottamatta. Olemme syys- ja talvikaudella avoinna keskiviikkoisin klo 12-16. Rajakenraalin majaan pääsee tänä syksynä viimeisen kerran keskiviikkona 25.9. Sen jälkeen avoinna ovat Runonlaulajan pirtti sekä Luontopirtti Mesikkä. Runonlaulajan pirtin näyttelytilassa on 11.9. alkaen esillä Mira Heikkilän himmelitaidetta. Pääsymaksut talvikaudella ovat 7 / 5 euroa / Museokortti / Kausilippu.

31/08/2024

Hyvää Suomen luonnon päivää!

Tämän kuvanoton jälkeen satoikin saavista kaatamalla.