Koli.fi

Koli.fi Kolin matkailuneuvonnan ja Kolin Matkailu Oy:n virallinen Facebook -sivu.

Kolin Matkailu Oy on vahva matkailutoimintaa tukeva organisaatio, joka kykenee pitkällä aikavälillä tukemaan alueen vision toteutumista.

Tervetuloa viikonlopun viettoon Kolille! Kolin vaaroilla alkaa olla ruskan ensimerkit näkyvissä, joten mikäs sen mukavam...
20/09/2024

Tervetuloa viikonlopun viettoon Kolille! Kolin vaaroilla alkaa olla ruskan ensimerkit näkyvissä, joten mikäs sen mukavampaa, kuin kiivetä Ukko-Kolille ihailemaan kansallismaisemaa syksyn väreissä. Retkeilyn ja patikoinnin lisäksi ohjelmassa on muun muassa näitä:

🍂 Tänään perjantaina 20.9. ja lauantaina 21.9. kajahtaa Kolin Ruskablues! Tapahtumapaikkana Break Sokos Hotel Kolin Grill It! -ravintola aivan Kolin huippujen tuntumassa. Lauantain liput ovat jo loppuunmyyty, m***a perjantaille lippuja on vielä tarjolla. Tutustu ohjelmaan ja osta liput: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/ruskablues-2024

🍂 Kolin Veistospuisto tarjoilee kulttuuria koko perheelle! Tule ihailemaan itseoppineen taiteilijan, Lasse Martikaisen, luomia teoksia Kolin Veistospuiston puistoalueelle. Veistospuisto on avoinna vielä syyskuun loppuun. Aukioloajat ja liput löydät täältä: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/kolin-veistospuisto-paasylippu

🍂 Tänään perjantaina 20.9. yleinen aikainen saunavuoro savusauna Savukassa klo 14-17.30. Tule nauttimaan 200-vuotiaan savusaunan lempeistä löylyistä Loma-Kolille! Varaa paikkasi lauteilta: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/savukka-savusauna

🍂 Varaa oma saunavuoro Käränkälammen rannasta Saunalautta Kärängän Kimallukselta. Kahden tunnin saunavuoron alussa pääset itse lämmittämään saunan, jolloin löylyt tuntuvat erityisen makeilta. Käy välillä viilentymässä lammen virkistävässä vedessä. Varaa vuorosi: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/saunalautta-karangan-kimallus

🍂 Lauantaina 21.9. klo 10-15 vietetään perinteisiä Vuonislahden Muikkumarkkinoita. Tarjolla kalaa ja kansanhuveja: muikkua monessa muodossa, vuoden 2024 Parhaan MuikkuMaun valinta ja Patalaiskat -bändi soittaa poppia, rockia ja iskelmää. Torille on myös tulossa yli 40 myyjää ja herkkuruokien tarjoajaa. Muikkumarkkinat Vuonislahden Seurojentalon pihapiirissä, Vuonislahdentie 181, pääsymaksu 5€.

Viikonlopulla ihastellaan Kolin alkavaa ruskaa ja kuunnellaan bluesia! 🎶🍂Koli RuskaBlues on järjestetty jo vuodesta 2004...
18/09/2024

Viikonlopulla ihastellaan Kolin alkavaa ruskaa ja kuunnellaan bluesia! 🎶🍂

Koli RuskaBlues on järjestetty jo vuodesta 2004. Kansallismaisema on valmiina vastaanottamaan jälleen bluesin ystävät ympäri Suomea. Hieno tapahtuma on vakiinnuttanut ja löytänyt paikkansa Suomen blues-kartalla. Lauantain liput ovat jo loppuunmyyty, m***a perjantaille lippuja vielä on tarjolla!

Perjantain 20.9. ohjelma
21.15 Vilja & Blues Berries
22.15 Henry Ojutkangas Band
23.30 Micke Björklöf & Blue Strip

Osta liput täältä: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/ruskablues-2024

Tänään ja huomenna viimeiset mahdollisuudet risteillä M/S Marivalilla tänä vuonna! 🛳Maisemaristeilyt Pielisellä vielä tä...
16/09/2024

Tänään ja huomenna viimeiset mahdollisuudet risteillä M/S Marivalilla tänä vuonna! 🛳

Maisemaristeilyt Pielisellä vielä tänään ja huomenna klo 12.30 ja 14.30. Tervetuloa nauttimaan Kolin syysmaisemista järveltä käsin!

Nappaa liput täältä: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/marival-maisemalippu

Oletko tulossa viikonlopun viettoon Kolille? Tässä muutamat tärpit viikonloppuohjelmaan:🔸 Vielä ehdit Pielisen aalloille...
13/09/2024

Oletko tulossa viikonlopun viettoon Kolille? Tässä muutamat tärpit viikonloppuohjelmaan:

🔸 Vielä ehdit Pielisen aalloille M/S Marivalin kyyditsemänä! Maisemaristeilylähtöjä kaksi kertaa päivässä klo 12.30 ja klo 14.30. Tämän kesän viimeiset risteilyt risteillään ensi viikon tiistaina 17.9. Liput: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/marival-maisemalippu

🔸 Kulttuuria tarjoilee Eva Ryynäsen elämäntyötä esittelevä Paateri Vuonisjärvellä. Ihastu kuvanveistäjä Evan laajaan tuotantoon ateljeessa ja hänen veistämässään kirkossa. Paateri on avoinna päivittäin sunnuntaihin 15.9. saakka. Nappaa liput täältä: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/paateri-liput-eva-ryynasen-ateljeehen

🔸 Tutustu Kolin kansallismaisemaan oppaan johdolla! Opastettu huippujen kierros lauantaina klo 11.00. Varaa paikkasi: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/ukko/huippujen-kierros-takuulahdot-joka-lauantai-kello-11-00-vuoden-ympari

🔸Sunnuntaina 15.9. klo 12.00 esitetään Mie ite - Kolin kutsumat -dokumenttielokuva luontokeskus Ukossa. Elokuva kertoo kolilaisen taiteilijan ja Kolin kulttuuriseuran aktiivin Lasse Martikaisen työstä, Veistospuiston synnystä ja taiteen tekemisestä syrjäseudulla. Elokuvanäytökseen on vapaa pääsy.

🔸Ihaile kansallismaisemaa meloen Pielisellä, pyöräile Pirunkirkolle tai lähde patikoimaan kansallispuiston lukuisille poluille. Kajakit, kanootit, pyörät ja retkeilyvarusteet vuokraa Kolin kylällä Polar Adventures.

Joko olet todistanut Kolin kansallismaisemaa omin silmin? Näkymät Ukko-Kolin laelta hämmästyttävät joka kerta, vaikka ol...
12/09/2024

Joko olet todistanut Kolin kansallismaisemaa omin silmin? Näkymät Ukko-Kolin laelta hämmästyttävät joka kerta, vaikka olisikin vieraillut huipuilla jo aiemmin. 😍 Tällaiselta maisema näytti pari päivää sitten aurinkoisena syyskuun päivänä. Ei vielä ruskan värejä näkyvissä, täytynee odotella vielä pari viikkoa. 🍂

Kansainvälisten matkailijoiden määrä reippaassa kasvussa KolillaTänä kesänä Kolin matkailualueelle saapui matkailijoita ...
11/09/2024

Kansainvälisten matkailijoiden määrä reippaassa kasvussa Kolilla

Tänä kesänä Kolin matkailualueelle saapui matkailijoita aiempaa enemmän Keski-Euroopasta. Tuoreen matkailijakyselyn mukaan matkailijat ovat tyytyväisiä alueeseen ja yhdeksän kymmenestä on valmis palaamaan uudelleen. Koli kilpaileekin jälleen kärkijoukossa Suomen matkailualan palkinnosta.

Ulkomaisten matkailijoiden määrä Kolin matkailualueella yli kaksinkertaistui, ja useasta eri maasta tulevat turistivirrat nähdään hyvänä kehityskulkuna.

Lue tiedote täällä: https://www.koli.fi/kansainvalisten-matkailijoiden-maara-reippaassa-kasvussa-kolilla/



-lieksa

Kauniit säät sen kuin jatkuu, joten mikäs sen mukavampaa, kuin paistatella syyspäivää M/S Marivalin kannella Kolin maise...
09/09/2024

Kauniit säät sen kuin jatkuu, joten mikäs sen mukavampaa, kuin paistatella syyspäivää M/S Marivalin kannella Kolin maisemia ihaillen! 😍

M/S Marival risteilee vielä 17. syyskuuta saakka kaksi kertaa päivässä klo 12.30 ja klo 14.30. Nappaa liput risteilylle täältä: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/marival-maisemalippu

🍂 Syksy Kolilla – Parasta aikaa nauttia luonnosta! 🍂Syksy on saapunut Kolille, ja se tuo mukanaan raikkaat ulkoilukelit....
03/09/2024

🍂 Syksy Kolilla – Parasta aikaa nauttia luonnosta! 🍂

Syksy on saapunut Kolille, ja se tuo mukanaan raikkaat ulkoilukelit. Nyt on täydellinen aika lähteä patikoimaan, sillä itikoiden kiusaama kausi on jo takana. Kolin kansallispuiston upeat reitit, kuten Ukko-Kolin huipulle vievä polku, tarjoavat henkeäsalpaavia maisemia ja rauhallista tunnelmaa. Ruskasta Kolilla pääsee nauttimaan useimmiten syys-lokakuun vaihteessa.

🚴‍♂️ Jos kaipaat vähän vauhtia, pyöräily Kolin maastoissa on syksyllä erityisen nautinnollista. Metsäpolut ja hiljaiset tiet kutsuvat tutkimaan alueen kauniita maisemia.

🚣‍♀️ Entä melonta Pielisellä? Aurinkoisena syyspäivänä järvimaisema on vertaansa vailla, ja vesi on rauhoittavan tyyni. Ota kanootti tai kajakki ja lähde melomaan pitkin Pielisen selkää – luvassa on unohtumattomia elämyksiä!

Tervetuloa nauttimaan Kolin syksystä kaikilla aisteilla! 🍁

30/08/2024

Pian saadaan ihailla Kolin kansallismaisemaa upeissa ruskan väreissä! 🍂 Kolilla ruska on usein parhaimmillaan syys-lokakuun vaihteessa.

Jos mielit ruskaretkelle, tutustu alueen majoitusvaihtoehtoihin täällä: https://www.koli.fi/majoitus/

René Schwarz vieraili Kolin matkailualueella keskikesällä. Lue Renén matkakuulumiset (saksaksi) hänen blogistaan! 😊René ...
29/08/2024

René Schwarz vieraili Kolin matkailualueella keskikesällä. Lue Renén matkakuulumiset (saksaksi) hänen blogistaan! 😊

René Schwarz visited the Koli tourist area in mid-summer. Read René's travelogue (in German) on his blog! 😊

Der Pielinen ist Finnlands viertgrößter See. Um ihn herum laden die Destinationen Koli, Lieksa und Juuka zu (Natur)Erlebnissen ein.

Kolin Matkailu Oy hakee uutta toimitusjohtajaa❗️Oletko kokenut johtaja joka on valmis johtamaan kasvuhakuista yhtiötä ka...
28/08/2024

Kolin Matkailu Oy hakee uutta toimitusjohtajaa❗️

Oletko kokenut johtaja joka on valmis johtamaan kasvuhakuista yhtiötä kannattavasti? Yhtiön toimitusjohtajana pääset edustamaan Suomen rakastetuinta matkailualuetta ja rakentamaan vahvoja suhteita sidosryhmiin ja asiakkaisiin niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Kiinnostuitko?
➡️ Lue lisää ja hae tehtävää 13.9 mennessä:

Kolin Matkailu Oy on Kolin matkailualueen matkailuyrittäjien sekä Juuan kunnan ja Lieksan kaupungin omistama yhtiö, joka on vuoden 2022 alusta toiminut Suomen

Lauantaina vietetään kesän viimeistä viikonloppua Kolin yön merkeissä! Tule mukaan nauttimaan upeista tapahtumista Kolin...
28/08/2024

Lauantaina vietetään kesän viimeistä viikonloppua Kolin yön merkeissä! Tule mukaan nauttimaan upeista tapahtumista Kolin kylän alueella iltapäivästä iltaan saakka. Luvassa on tekemistä, herkuteltavaa ja elävää musiikkia – täydellinen päätös kesälle! 🌅

🔹 Ortofysio Hieronta Koli-koli
Hierontamaistiaisia klo 14-17, vain 15€ / kerta! Rentoudu hetki hartiahieronnassa (kesto 15-20 min).

🔹 Polar Adventures
Fillareiden testiajoa ja opastusta klo 14-16. 🚴‍♀️
Voit myös vuokrata pyörän 25€/60 min pidempään testailuun.

🔹 Veistospuisto
Perinneiltamat klo 16-20: sultsinoita, haudukasnauriita, tuohitöitä ja elävää musiikkia! 🎶

🔹 Break Sokos Hotel Koli Kylä
Makukinkerit terassilla klo 17 alkaen.
Kolin tislaamon kierrokset ja tastingit klo 16 alkaen (30€/hlö).
Hotellinjohtajan bingo klo 17, huikeilla palkinnoilla!
Stand up -komiikkaa klo 18, lavalla Jari Eskelinen, Janne Hyttinen ja Hanna Kurvi. 😂
Kesän viimeiset terassitanssit klo 19 alkaen, tanssittamassa orkesteri Fosfor.

🔹 Kolin Ryynänen
Elävää musiikkia klo 21.30 alkaen, esiintymässä Huojuva Lato Duo. 🎸

🔹 Loma-Kolin Savukka -savusauna 31.8. klo 16:00 alkaen.

✨ Illan kruunaa ilotulitus klo 22 Kolin kylällä! ✨

Nähdään Kolilla! 🌟

Oletko vieraillut äskettäin Kolilla? Anna meille palautetta Kolin matkailualueen palveluista ja voita mökkiviikonloppu K...
25/08/2024

Oletko vieraillut äskettäin Kolilla? Anna meille palautetta Kolin matkailualueen palveluista ja voita mökkiviikonloppu Kolilla (arvo 500€)!

Vastaa kyselyyn tästä linkistä: https://survey.salmiplatform.fi/koli/kysely Jokainen vastaus on arvokas ja auttaa meitä palvelemaan paremmin matkailijoiden tarpeita ja toiveita.

Mökkiviikonlopun arvonta suoritetaan kyselyyn vastanneiden kesken 10.1.2025. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Perinneherkkuja ja kulttuuria syysillan hämärässä! Lauantaina 31.8. Kolilla 🤩Elokuun viimeisenä päivänä vietetään Kolin ...
23/08/2024

Perinneherkkuja ja kulttuuria syysillan hämärässä! Lauantaina 31.8. Kolilla 🤩
Elokuun viimeisenä päivänä vietetään Kolin Veistospuistossa koko perheen tapahtumaa, johon kuuluu perinneherkkujen valmistukeen ja kädentaitoihin liittyviä työpajoja, kotimaisia lyhytelokuvia ruokaan ja perinteisiin liittyen ja huipentuu ulkoilmakonserttiin ja naurishaudukastarjoiluun!

Lue lisää tapahtumasta ja sen ohjelmasta: https://www.koli.fi/perinneherkkuja-ja-kulttuuria-syysillan-hamarassa/

Tervetuloa viikonlopun viettoon Kolille! 😍 Kolilla viikonloppua voi viettää aktiivisesti ulkoillen, saunassa rentoutuen ...
22/08/2024

Tervetuloa viikonlopun viettoon Kolille! 😍 Kolilla viikonloppua voi viettää aktiivisesti ulkoillen, saunassa rentoutuen ja maisemia ihaillen. Nappaa tästä vinkit talteen:

⭐️ Lauantaina 24.8. järjestetään jo edellisvuosilta tuttu Ahmanjuoksu! Reitti kiertää Ahmovaaran ja Larinsaaren kauniissa, mäkisissä maisemissa. Reittivaihtoehtoina 10km, 20km tai kiireetön kuntosarja ilman ajanottoa. Tule mukaan reippailemaan: https://www.koli.fi/ahmanjuoksu/

⭐️ Saunomisen ystäviä hemmotellaan, sillä savusaunomaan pääsee sekä Käränkälammen Savukassa sekä Tarina-Ahossa Kelvänsaaressa. Savukka lämpeää tällä viikolla sekä tänään torstaina 22.8., että lauantaina 24.8. yleisellä saunavuorolla klo 16-22. Tarina-Ahoon pääsee Savusaunailta saaressa -retkellä perjantaina 23.8. Retkeen sisältyy kuljetukset Kolin satamasta saareen ja takaisin sekä lempeät löylyt savusaunan lauteilla. Saunomaan voi suunnistaa myös Juukaan Kotakylään, jossa lauantaina lämmitetään useita eri saunamaailman saunoista! Koe löylyt Hemmosaunassa, Musta kyly -savusaunassa, muasaanassa, kotasaunassa tai lauttasaunassa sekä pulahda Vaikkojärven rannalta uimaan. Varaa paikkasi lauteilta: https://www.koli.fi/kauppa/

⭐️ Eläintenystävät voivat lähteä vierailulle Leskelän Mummon Hevospihalle, jossa pääsee tutustumaan maatilan suloisiin eläimiin. Näe ihania pupuja, lehmiä, hevosia, poneja, kanoja, vuohia ja lampaita. Lue lisää: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/mummon-matkassa-maatilalla-minipaketti

⭐️ Tutustu kuuluisaan Kolin kansallismaisemaan lauantaina oppaan johdolla. Koli on inspiroinut lukuisia taiteilijoita, ja huipulla seisoessa ymmärtää, miksi nämä maisemat ovat saaneet niin monen taiteilijan tarttumaan siveltimeen ja kynään. Lähde mukaan: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/huippujen-kierros

Vapaat majoituspaikat Kolilta löydät täältä: https://www.koli.fi/majoitus/

Retkeily ja rentoutuminen sujuu huomattavasti mukavammin, kun on maha täynnä! 😋 Kolin ravintolatarjonnasta löytyy vatsan...
21/08/2024

Retkeily ja rentoutuminen sujuu huomattavasti mukavammin, kun on maha täynnä! 😋 Kolin ravintolatarjonnasta löytyy vatsantäytettä jokaiseen makuun, tässä muutama poiminta:

🍕 Kolin Satamaravintolasta saat erinomaista pitsaa sekä lähiseudun tuottajien raaka-aineita hyödyntäviä ruoka-annoksia! Terassilta voit ihailla upeaa näkymää Pieliselle!

🍝 Grill It! ravintola Kolin huippujen tuntumassa on kokemisen arvoinen jo ikkunoista avautuvien maisemiensa puolesta. Grill It! tarjoilee laadukkaita puuhiiligrillissä kypsytettyjä lohi- ja kana-annoksia, tasokkaita kasvisvaihtoehtoja sekä paikallisia herkkuja, joissa vaalitaan pohjoiskarjalaista perinnettä.

☕ Cafe Latva tarjoilee herkullisia pitsoja, sekä kahvilatuotteita ja juomia aivan kansallismaisemien kupeessa. Nauti kahvilan tarjoilut terassilla henkeäsalpaavia maisemia ihaillen!

🥗 Kolin kylällä ravintola Tervaskannosta löytyy pitsaa, burgereita, pastaa ja grilliherkkuja jokaiseen makuun. Tarjolla myös eväitä, joita voit napata retkille mukaan!

🥘Kolin Ryynänen tarjoilee kotimaisista raaka-aineista valmistettuja gastropub ruokia aivan kylän keskustassa tunnelmallisessa hirsitalossa. Maista myös ravintolan oman panimon siidereitä ja oluita!

Oletko hiljattain vieraillut Kolilla? Haluamme kuulla mielipiteesi matkailualueen palveluista! Vastaamalla kyselyyn sinu...
18/08/2024

Oletko hiljattain vieraillut Kolilla? Haluamme kuulla mielipiteesi matkailualueen palveluista! Vastaamalla kyselyyn sinulla on mahdollisuus voittaa mökkiviikonloppu Kolin henkeäsalpaavissa maisemissa! 🤩

Osallistu kyselyyn tästä linkistä https://survey.salmiplatform.fi/koli/kysely ja vaikuta matkailupalveluiden kehittämiseen. Jokainen vastaus on arvokas ja auttaa meitä palvelemaan paremmin matkailijoiden tarpeita ja toiveita.

Kaikkien vastaajien kesken arvotaan mökkiviikonloppu Kolilla (arvo 500€)! 🏡 Arvonta suoritetaan 10.1.2025, ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Koko perheen juoksutapahtuma Ahman juoksu tulee jälleen 24.8.!🏃Valmistautuminen kannattaa aloittaa viimeistään nyt, sill...
16/08/2024

Koko perheen juoksutapahtuma Ahman juoksu tulee jälleen 24.8.!🏃
Valmistautuminen kannattaa aloittaa viimeistään nyt, sillä edellisiltä vuosilta tuttu reitti Ahmovaaran ja Larinsaaren kauniissa, mäkisissä maisemissa haastaa - ja palkitsee!

Tapahtumassa on oma kisa myös lapsille. Palkintona ahkerille reitin kiertäjille Scanburgerin lahjakortti!🍔

Tervetuloa mukaan!

Ahmanjuoksu

Aurinkoista perjantaita täältä Kolilta! ☀️ Tässä muutamat menovinkit viikonlopun viettoon Kolilla:🌼Tänään 16.8. ja huome...
16/08/2024

Aurinkoista perjantaita täältä Kolilta! ☀️ Tässä muutamat menovinkit viikonlopun viettoon Kolilla:

🌼Tänään 16.8. ja huomenna 17.8. ajetaan Sorahiisi! SM-sarjan lisäksi kilpailussa on omat sarjansa sekä kuntoilijoille että seikkailijoille. Mikäli poljinjalkaa kolottaa, voi mukaan ilmoittautua vielä tänään klo 20.00 saakka! 🚴

🌼Kulttuurielämyksiä tarjoaa Kolin Veistospuisto. Tutustu itseoppineen taiteilijan käsissä muovattuihin veistoksiin ja puistoon, jossa voit viettää kesäpäivän piknikkiä, ihastella tarinallista taidetta tai käydä kävelyllä metsäpolulla. Osta liput ennakkoon: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/kolin-veistospuisto-paasylippu

🌼Kolin kylän 12 reikäisellä minigolfradalla voit kisailla seurueesi kanssa minigolfmestaruudesta! Mailat ja pallot vuokrattavissa Kolin matkailuneuvonnasta ja Kolin Salesta.

🌼Ukko-Kolin täysimittaisella frisbeegolfradalla voit pelailla rennosti porukalla tai kisailla kiivaammin pisteitä laskien. Radalle pääset helpoiten rinteiden ala-asemalta Rantatien varresta.

🌼Jos mielesi tekee vesille, voit risteillä leppoisasti M/S Marivalin kyyditsemänä tai vuokrata kanootin, kajakin tai SUP-laudan ja suunnata omia reittejäsi pitkin Pielisen rantoja. Vuokravälineitä luontoseikkailuihin tarjoaa Polar Adventures Kolin kylällä. M/S Marivalin risteilyliput löytyvät täältä: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/marival-maisemalippu

🌼Aktiivisen päivän jälkeen tuntuu saunominen erityisen hyvältä! Lauantaina 17.8. lämpeää perinteinen savusauna Savukka Käränkälammen rannalla. Yleinen saunavuoro on klo 16-22, varaa paikkasi lauteilta täältä: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/savukka-savusauna

Elämyksellistä viikonloppua! 😊

15/08/2024

Kolin kansallispuisto on ehdolla vuoden kotimaiseksi vierailukohteeksi Suomen matkailualan liiton järjestämässä äänestyksessä.

Voittajan äänestys toteutetaan NPS-mittaria (Net promoter score) käyttäen eli vastaamalla kysymykseen ’Kuinka todennäköisesti suosittelisit ehdokasta ystävällesi tai kollegallesi?’. Äänestys on käynnissä 31.8. saakka.

Äänestää voi osoitteessa: https://www.finnishtravelgala.fi/Voittajan-aanestys

Kuva: Metsähallitus/ Mitja Piipponen.

Ei ole mitään parempaa kuin rentoutua saunan lämmössä pitkän päivän jälkeen! 🔥✨ Hetki, jolloin kiukaan kuumat löylyt osu...
14/08/2024

Ei ole mitään parempaa kuin rentoutua saunan lämmössä pitkän päivän jälkeen! 🔥✨ Hetki, jolloin kiukaan kuumat löylyt osuvat ihoon ja kaikki huolet sulavat pois – se on suomalaista luksusta parhaimmillaan. Olitpa sitten yksin ajatustesi kanssa tai hyvässä seurassa, saunominen on aina täydellinen tapa nollata mieli ja palautua. Kolin matkailualueella pääset nauttimaan saunomisesta muun muassa näissä paikoissa:

🍃 Kotakylän saunamaailma: Juuassa Vaikkojärven rannalla sijaitsee Kotakylän erämainen saunamaailma! Sauno Hemmosaunassa, Musta kyly -savusaunassa, muasaanassa, kotasaunassa ja lauttasaunassa sekä pulahda Vaikkojärven virkistävään veteen. Tutustu Kotakylään 360-kartalla: https://stctuotanto.fi/360vr/kotakyla/ ja varaa paikkasi lauantain saunailtaan: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/saunailta-kotakylassa

🍃 Savusauna Savukka: Loma-Kolilla Käränkälammen rannalla pääset nauttimaan perinteisen lähes 200-vuotta vanhan savusaunan lempeistä löylyistä! Savukka lämpeää yleisellä saunavuorolla lauantaina klo 16-22. Osta lippusi etukäteen täältä: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/savukka-savusauna

🍃 Saunalautta Kärängän Kimallus: Käränkälammen rannalla voit nauttia löylyistä myös omalla yksityisellä saunavuorolla rantaan ankkuroidulla saunalautalla. Varaa vuorosi: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/saunalautta-karangan-kimallus

🍃 Tarina-Aho: Lähde viettämään savusaunailtaa Kelvänsaareen! Savusaunailtaan kuuluu kuljetukset Kolin satamasta saareen ja takaisin, rentouttavat löylyt savusaunassa, mahdollisuus virkistäytyä Pielisessä sekä aikaa tutkia Tarina-Ahon tunnelmallista pihapiiriä. Seuraavaa savusaunailtaa vietetään lauantaina 23.8. Nappaa liput täältä: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/savusaunailta-saaressa-tarina-aho

Tasan viikon päästä vietetään pyöräilyn juhlaa, kun Kolin Sorahiisi: SM-Gravel 2024 rantautuu Kolille! SM-sarjan lisäksi...
10/08/2024

Tasan viikon päästä vietetään pyöräilyn juhlaa, kun Kolin Sorahiisi: SM-Gravel 2024 rantautuu Kolille! SM-sarjan lisäksi kilpailussa on omat sarjansa sekä kuntoilijoille että seikkailijoille. Tule mukaan ajamaan tai kannustamaan - kuntosarjojen ilmoittautumiset ovat avoinna tapahtumapäivään saakka! 🤩

Onko Kolin nelijalkaiset kesätyöläiset tuttuja?Kolin kansallispuistossa on itäsuomalaisia kyyttöjä sekä lampaita maisema...
10/08/2024

Onko Kolin nelijalkaiset kesätyöläiset tuttuja?

Kolin kansallispuistossa on itäsuomalaisia kyyttöjä sekä lampaita maisemanhoitotöissä kesäisin. Eläinten päivittäisestä hoidosta vastaa kolin kotiseutuyhdistyksen talkoolaiset, jotka pitävät lukua eläimistä, huolehtivat puhtaan veden saatavuudesta ja antavat tarvittavat kivennaisaineet. Saimme lammaspaimen Marjalta kuvaterveisiä tänä aamuna kyytöistä Ollila-Turulan laitumella ja lampaista polun varrelta. 😊

🐮Kyytöt ovat taas Ollila-Turulan laitumella, josta ne pääsevät myös metsälaitumeen. Kyyttöjä pääset seurailemaan Kasken kierroksen varrella, joka kulkee ihan laitumen viertä sekä Ollilan taukopaikalla.

🐑Lampaat ovat nyt Vaaralantien ja Ylä-Kolintien vieressä isolla metsälaitumella, josta ne voi nähdä toisinaan myös vaelluspolun varrelta.

Kuvat: Marja Lahti / Kolin Kotiseutuyhdistys ry.

Viikonlopun vietossa Kolilla? Tästä menovinkit loppuviikkoon:🌺 M/S Marival risteilee vielä sunnuntaihin 11.8. saakka päi...
09/08/2024

Viikonlopun vietossa Kolilla? Tästä menovinkit loppuviikkoon:

🌺 M/S Marival risteilee vielä sunnuntaihin 11.8. saakka päivittäin Vuonislahteen klo 12.30 ja klo 15.00 sekä klo 18.00 illallisristelyin. 12.8. eteenpäin kaksi kertaa päivässä maisemaristeily Pielisellä. Aikataulut ja risteilyliput: https://www.koli.fi/risteilyt/

🌺 Lähde lauantaina aamupäivästä opastetulle Huippujen kierrokselle klo 11.00. Tutustu Suomen suosituimpaan kansallismaisemaan asiantuntevan oppaan avustuksella! Liput ja lisätiedot: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/huippujen-kierros

🌺 Lauantaina 10.8. klo 17-20 Rinnetuvalla kesän viimeinen grilli-ilta, tarjolla herkullinen grillibuffet, jonka teemana amerikkalaiset maut!

🌺 Suuntaa omatoimiselle retkelle pyöräillen, meloen tai patikoiden. Pyörät, kajakit ja kanootit sekä retkeilyvälineet vuokraa Polar Adventures Kolin kylällä.

Tiikeri ilta-auringossa ja muita taide-elämyksiä Kolin Veistospuistossa, joka päivä syyskuun loppuun asti - tervetuloa v...
09/08/2024

Tiikeri ilta-auringossa ja muita taide-elämyksiä Kolin Veistospuistossa, joka päivä syyskuun loppuun asti - tervetuloa vierailulle! 🐯

Pääsyliput: https://www.koli.fi/kauppa/ #!/kolidmc/kolin-veistospuisto-paasylippu

Kolin Veistospuisto

Kulttuurin superpäivä Kolilla la 10.8.2024! 🎭✨Tervetuloa viettämään unohtumatonta kulttuuripäivää Kolille, jossa luvassa...
08/08/2024

Kulttuurin superpäivä Kolilla la 10.8.2024! 🎭✨

Tervetuloa viettämään unohtumatonta kulttuuripäivää Kolille, jossa luvassa on ohjelmaa koko perheelle aamusta iltaan!

Klo 14: Sirkustyöpaja Kolin seurojentalolla 🎪
Koko perheen hauska sirkustyöpaja klovni Margarina Tatinin (Kaisa Mari Männikkö) johdolla! Tule kokeilemaan jongleerausta, kukkakeppejä, poin pyöritystä ja paljon muuta. Osallistua voit juuri niin pitkäksi aikaa kuin haluat – täysin ilmaiseksi!

Klo 15-18: Kahvila Kolin seurojentalolla ☕
Nauti paikallisista herkuista ja tunnelmallisesta kahvilasta, jonka Kolin kulttuuriseura ry pitää avoinna iltapäivän ajan.

Klo 18: Penttilän kolmoset -musiikkiteatteri 🎶
Seurojentalon estradilla nähdään Penttilän kolmoset – hulvaton musiikkiteatteri-iloittelu, jossa Selma, Telma ja Velma viihdyttävät vanhoilla jatsiklassikoilla ja absurdeilla tarinoilla. Esitys sopii kaikille, joten ota koko perhe mukaan nauttimaan! Vapaa pääsy!

Klo 20: Salataidekapakka Gastro-pub Kolin Ryynäsessä 🍸🎨
Ilta huipentuu Salataidekapakkaan, missä kulttuurinjanoiset pääsevät nauttimaan ainutlaatuisista esityksistä ja taiteellisista drinkeistä. Keittiö on avoinna klo 21 asti, joten tule täyttämään sekä kulttuurinen että ruumiillinen nälkäsi.

Tule nauttimaan ainutlaatuisesta kulttuurin superpäivästä Kolille! 🌲✨

Lue lisää: https://www.koli.fi/kulttuurin-superpaiva-kolilla-lauantaina-10-8-2024/

Vaikka kesää onkin vielä jäljellä, odottaa syksy jo aivan kulman takana. Ruska on Kolilla kauneimmillaan syys-lokakuun v...
08/08/2024

Vaikka kesää onkin vielä jäljellä, odottaa syksy jo aivan kulman takana. Ruska on Kolilla kauneimmillaan syys-lokakuun vaihteessa, jolloin kannattaa kiivetä Ukko-Kolin huipulle ihailemaan kansallismaisemaa syksyn väreissä! 🍂🍁

Haaveissa loma Kolilla ruskan aikaan? Tutustu alueen majoitusvaihtoehtoihin täällä: https://www.koli.fi/majoitus/

07/08/2024

Kolin kansallispuiston kiskohissi on huollon vuoksi suljettuna 12.8. alkaen.

Kolin kansallispuiston pääpysäköintialueelta (Ylä-Kolintie 39) Ukko-Kolin yläpihalle kulkeva kiskohissi menee perusteelliseen huoltoon syksyllä. Hissi on pois käytöstä 12.8.2024 alkaen ja se lähetetään huollettavaksi valmistajalle. Kiskohissi palaa takaisin käyttöön lokakuun aikana.

🚶‍♀️ Huoltotauon aikana Ukko-Kolin yläpihalle pääsee portaita pitkin. Jättöliikenne ja lyhytaikainen (max 15 min) pysäköinti yläpihalla ovat mahdollisia kuten normaalistikin. Liikkumisesteisille on yläpihalla muutamia merkattuja pysäköintipaikkoja.

🚐 Vilkkaimpaan aikaan kiskohissin korvaa pikkubussi:
Elokuussa päivittäin klo 11-18.
Syyskuun toisesta päivästä lähtien perjantaisin ja lauantaisin klo 11-18 sekä sunnuntaisin klo 11-15.

Vielä ehtii nauttimaan kauniista järvimaisemista M/S Marivalin kyyditsemänä! 🛳Lähde mukavalle laivaretkelle ihailemaan K...
06/08/2024

Vielä ehtii nauttimaan kauniista järvimaisemista M/S Marivalin kyyditsemänä! 🛳Lähde mukavalle laivaretkelle ihailemaan Kolin kansallismaisemia Pielisen aalloilta käsin! 🌊

Loppukesän risteilyaikataulut:
11. elokuuta saakka:
12.30 Koli – 13.30 Vuonislahti – 14.30 Koli
15.00 Koli – 16.00 Vuonislahti – 17.00 Koli
18.00 Kolilta illallisristeily Pielisellä – 20.00 Koli

12. elokuuta – 17. syyskuuta:
12.30 Koli – risteily Pielisellä – 14.00 Koli
14.30 Koli – risteily Pielisellä – 16.00 Koli

Lisätiedot ja liput:

Koe Kolin kansallismaisema Pielisen laineilta käsin. Lähde leppoisalle maisemaristeilylle tai kulje laivan kyydissä reittimatka Kolilta Vuonislahdelle tai

Majoitusta Kolilla: osa 3🏡Jatketaan majoituskohteiden esittelyä keskittyen alueen erityisiin helmiin! Kun haet uniikkia ...
30/07/2024

Majoitusta Kolilla: osa 3🏡
Jatketaan majoituskohteiden esittelyä keskittyen alueen erityisiin helmiin! Kun haet uniikkia majoitusvaihtoehtoa, kokeile näitä:

🏡 Venejoen Piilo: Piilo on ainutlaatuinen, luontoa ja perinteitä kunnioittaen rakennettu majoituskylä vajaan puolentunnin ajomatkan päässä Kolilta. Ota askel taaksepäin arjesta ja laskeudu Piilon rauhalliseen syleilyyn!

🏡 Kolin Runo: Kotoisa ja lämminhenkinen pieni majatalo Kolin vaarojen syleilyssä kylän palveluiden äärellä. Kotoisa majapaikka sopii hyvin yhteisölliselle tai yksin matkustavalle retkeilijälle.

🏡 Paimentupa: Maatilamajoitusta Paimentyttö ja Paimenpoika -huoneistoissa sekä kesäaitoissa islanninhevostilan pihapiirissä upeassa maalaismiljöössä. Paimentupa sijaitsee kansallispuiston ja Kolin kylän lähettyvillä.

🏡 Tarina-Aho: Kelvänsaaressa sijaitseva Tarina-Aho on uniikki kohde joka koostuu perinteisistä hirsirakennuksista ja tarjoaa majoitusta yhteensä noin kolmellekymmenelle henkilölle. Pihapiiristä löytyy rantasaunat sekä savusauna johon järjestetään myös iltaretkiä Kolilta.

🏡 Kotakylä: Juuassa sijaitseva Kotakylä on kuin oma salainen maailmansa erämaajärven rannalla erillään modernin ajan kiireistä. Kotakylässä eletään välittömässä läheisyydessä ympäröivään luontoon, ja ainutlaatuinen saunamaailma valmistelee sinut yöpuulle joko kotaan, telttaan tai riippukeinuun.

Osoite

Kolintie 94
Koli
83960

Aukioloajat

Maanantai 10:00 - 17:00
Tiistai 10:00 - 17:00
Keskiviikko 10:00 - 17:00
Torstai 10:00 - 17:00
Perjantai 10:00 - 17:00
Lauantai 10:00 - 17:00

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Koli.fi :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Koli.fi :lle:

Videot

Jaa

Kategoria

Lähellä matkatoimistot


Muut Matkatoimisto Koli :ssa

Näytä Kaikki