m/s Lola3

m/s Lola3 m/s Lola3 on partiolippukunta Ekin Partio ry:n omistama matkustaja- ja partiokoululaiva.

Lola3 toimii partiolaisten, yli 7-vuotiaiden lasten ja nuorten koulutus- ja leirien tukialuksena. Laiva on rekisteröity kauppa-alusrekisteriin matkustaja-alukseksi ja sillä ajetaan myös tilausliikennettä laivan ylläpitämiseksi. Laivan miehistönä toimivat partiolaiset vapaaehtoistyönä osana harrastustaan ja laivan vuokratulot menevät suoraan partiotoiminnan hyväksi.

Öinen Saimaa oli rauhallinen, ohitettiin vain työssään olleet paritroolarit. Yöksi mekin jäätiin Suur-Saimaalle, Ilkonsa...
22/07/2022

Öinen Saimaa oli rauhallinen, ohitettiin vain työssään olleet paritroolarit. Yöksi mekin jäätiin Suur-Saimaalle, Ilkonsaarille.

Saimaan teatteri matkalla Taipalsaarelta Himalansaareen. Vasten auringonsiltaa, Saimaa kauneimmillaan.
22/07/2022

Saimaan teatteri matkalla Taipalsaarelta Himalansaareen. Vasten auringonsiltaa, Saimaa kauneimmillaan.

09/11/2018

Ostamalla partiolaisten adventtikalenterin tuet paikallisia lapsia ja nuoria.

Tänä vuonna järjestetään Loviisassa meripartioleiri Satahanka XIII, jonne m/s Lola 3 on tehnyt onnistuneesti matkaa jo k...
29/07/2018

Tänä vuonna järjestetään Loviisassa meripartioleiri Satahanka XIII, jonne m/s Lola 3 on tehnyt onnistuneesti matkaa jo keskiviikosta asti⚓🛳. Lolalla on leirin aikana erilaisia leiriohjelmia, joissa leiriläiset voivat oppia hyödyllisiä meripartiotaitoja Sää on ollut erittäin suotuisa ja kaunis, joten matkanteko on sujunut loistavasti 🌞☀️.

Tänään alkaneilla Hulivilikarnevaaleilla on myöskin mahdollisuus tutustustua m/s Lola 3 alukseen Mikkelin satamassa klo ...
25/06/2018

Tänään alkaneilla Hulivilikarnevaaleilla on myöskin mahdollisuus tutustustua m/s Lola 3 alukseen Mikkelin satamassa klo 17-19, jossa vietetään liikennepäivää. Tervetuloa :) Lisää Hulivilikarnevaalien ohjelmasta löydät sivulta: www.hulivilikarnevaali.fi

Hyvää juhannusta, vielä kerran! ☺️
23/06/2017

Hyvää juhannusta, vielä kerran! ☺️

Kalle Pesonen seilasi Lola 3 -laivalla ensimmäistä kertaa 7-vuotiaana. Nyt hän on partiolaisten oman laivan kapteeni.

Saimaan teatteri (http://saimaanteatteri.fi/) jälleen kiertueella Saimaalla mainion näytelmän kera. Äsken rantauduttiin ...
12/07/2016

Saimaan teatteri (http://saimaanteatteri.fi/) jälleen kiertueella Saimaalla mainion näytelmän kera. Äsken rantauduttiin Himalansaareen ja täältä jatketaan torstaiksi Joutsenoon. Käykäähän katsomassa!

Lola3 mainittu, satamatorilla tavataan! Helsingin Sanomien haastattelema Johannes Holopainen on tuttu myös Lola3n kyydis...
14/01/2016

Lola3 mainittu, satamatorilla tavataan! Helsingin Sanomien haastattelema Johannes Holopainen on tuttu myös Lola3n kyydistä, osana Saimaan Teatteria!

Näyttelijä Johannes Holopainen esittää Kansallisteatterissa Sotilaspoika-monologin. Kyse ei kuitenkaan nuoren näyttelijän ensimmäisestä sotilasroolista.

Vanha nosturi on irroitettu ja se on saatettu ansioituneesti eläkkeelle - apuna irroituksessa Reepe, Ville V ja Tuomas. ...
13/11/2015

Vanha nosturi on irroitettu ja se on saatettu ansioituneesti eläkkeelle - apuna irroituksessa Reepe, Ville V ja Tuomas. Tilalle saimme ESE-Tekniikka Oy:lta sopuhintaan käytetyn hyväkuntoisen PM nosturin joka on nyt saanut uuden maalipinnan - kiitokset Santerille!

20/08/2014

Huomenna torstaina alushuoltoa klo 8.00 alkaen. Ohjelmassa huolto-ohjelman mukaiset huollot moottorille, sekä muutamia muita kohteita.

Eilisillan auringonlasku Puumalassa!
09/07/2014

Eilisillan auringonlasku Puumalassa!

02/07/2014

Saimaan Teatteri tuo ammattiteatteria Saimaan rannalla sijaitseviin kyliin!

Dokumenttielokuva Saimaan Sylissä ensi-illassa 1.12.2024!

Osoite

LaituriKatu 1
Mikkeli
50100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita m/s Lola3 :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti m/s Lola3 :lle:

Jaa

Kategoria