12/06/2024
Lämpimästi tervetuloa Risto Vuorimiehen LOVE-kuvia-näyttelyn avajaisiin torstaina 13. kesäkuuta kello 15-16.30. ✨⚜️
LOVE-kuvia 1973-76
+ Hurriganes, Wigwam sekä Dave Lindholm -erityisosasto
Sain kunnian aloittaa Love Records -levy-yhtiön kannentekijänä keväällä 1973. Aluksi suunniteltiin Hurriganesin ensimmäinen levynkansi Rock'n'Roll All Night Long. Samaan aikaan valokuvasin Rauli "Badding" Somerjoen Muotokuva 1 -levynkannen kuvan, jossa mies nojailee baaripöytään pienessä Hämeentien kahvilassa. Tästä eteenpäin tein noin kolmen vuoden ajan muutamia, myöhemmin varsin merkittäviksi muodostuneita levyjen kansia, mm. Hurriganesin Roadrunnerin.
Isokynä, Kojo, Badding, Maijanen, Tolonen ja monet muut 1970-luvulla esiintymisensä aloittaneet suomalaisen nuorisomusiikin edustajat ovat nykyään noin seitsemänkymppisiä. Siis ne, jotka elävät. Näiden kuvien kuvausaikoina olimme noin kaksikymppisiä. On ollut mielenkiintoista selailla vanhoja filminegatiiveja, jotka ovat erittäin hyvässä kunnossa ja järjestyksessä mapeissani. Niistä olen saanut nykytekniikalla valmistettua tämän LOVE-kuvia valokuvanäyttelyn. Hurriganes, Tasavallan Presidentti, Wigwam, Dave, Alatalo ja muut tuon ajan Love-artistit näyttävät tyylikkäiltä ja jopa historiallisilta seinälle ripustettuina.
Kamera on merkittävä dokumentoinnin väline. Ilman 1970-luvun kuvamuistoja moni tuskin muistaisi näiden taiteilijoiden ilmeitä ja olemuksia, vaikka ne ääninä eri medioissa keskuuteemme tänä päivänä tunkeutuvatkin. Mustavalkoinen valokuva kertoo elämän sävyistä ja sävelmistä.
+ OSASTO
Aivan tuoreena aineistona esittelen Hurriganes-aiheisen kokoelman, joka perustuu uuteen kirjaan Hurriganes – Pyörremyrsky. Sen lisäksi näyttelyyn on lisätty lisäjoukko kuvia Wigwamista sekä Dave Lindholmista.
– Risto Vuorimies, Sipoo 2024